torstaina, toukokuuta 02, 2019

Uudistunut olohuoneemme


Kaupallinen yhteistyö:
ATV Aninkaisten väri -ja tapetti, Turku



VOI HUHHUH!
Pitkään kaivattu olohuoneen uudistus alkaa olemaan loppusuoralla, viimeistelyjä ja tauluja vailla. Täällä remontoitiin jo pääsiäisviikko isolla pensselillä ja suurilla odotuksilla ja lopputulos on meidän silmään kaiken odottelun arvoista!

Remonttitarvikkeiden hankintapaikaksi valikoitui aika lailla automaattisesti ATV eli turkulainen Aninkaisten tapetti ja väri. Ensimmäiset asioinnit ATVllä ovat olleet jo 1980-luvulla kun päästiin remontoimaan ensimmäistä yhteistä kotia ja apuja & asiantuntevaa palvelua tarvittiin. Voi miten muistan sen kerran kun marssin ostamaan yksinäni parkettia meidän ekaan omaan asuntoon. Olisi ollut helppoa jättää nuori (silloin vielä arka) neito vaille huomiota mutta sainkin maailman ystävällisintä palvelua ja ihan parhaat hinnat parketilleni. Pilkkikaveri ei ollut uskoa korviaan kun kuuli! Ja pitkällä asiakassuhteella olen sitten kiittänyt ystävällisestä palvelusta.

Tapetteja arvuuttelinkin teille täällä jo aiemmin ja loppujen lopuksi Pilkkikaveri valitsi tuon tummanvihreän Sandbergin hillityn kuosin. Jälkeenpäin on helppo hymyillä mutta todellisuudessa tapetin päättäminen aiheutti lähes rimakauhun ja paniikin. Kaunis kiitos ATV:n ladyille kaikista vinkeistä, tapettikirjojen lainoista ja myötätunnosta :) Turun alueella asuvat, suosittelen tutustumaan ATVn uusittuun tapettiosastoon, se on luonnonvaloineen ja valikoimineen vertaansa vailla!

Seinänväri yritettiin napata suoraan tapetin kuvion vaaleimmasta sävystä mutta koepurkin jälkeen sävyä kylmennettiin ja vaalennettiin vielä huomattavasti. Värisilmän oma Unelmien värit -värikartta oli tässä isona apuna ja totesin sen sopivaksi myös työkäyttöön eli lunastin omaksi muutamalla kympillä kun kerran myynnissä oli. Ja tähän väliin säästövinkki: Värisilmän omat sisämaalit on aika kivan hintaisia ja laatuisia. Valitsemamme sävy, "Kääntöpiiri" on vaaleampi ja viileämpi kuin esim. Tikkurilan viime vuoden väri, "Nefriitti" ja siten myös raikkaampi kolmella seinällä. Oikeastaan livenä aika lähellä eukalyptuksen lehtien sävyä. Ja aikamoinen kameleontti väriksi, vaihtaa päivän mittaa sävyjä useasti ja illalla kun lamput syttyy, on olohuone taas aivan erivärinen. Tykkään!

Lattian sävyksi meille oli alunperin tulossa tummempi harmaa Tikkurilan Cool Gray-kartasta mutta päädyimme kuitenkin vaaleampaan harmaaseen ja nyt olen tyytyväinen siitä. Itse asiassa se näyttää lattiassa lähes valkoiselta. Pelkona oli että itämainen mattomme näyttää likaiselta koska siinä pohjaväri on hieman luonnonvalkoinen mutta näin ei onneksi käynyt. Sävy on kylläkin niin vaalea etten sitä esim. eteiseen / keittiöön aio samaa jatkaa vaan valitaan pari astetta tummempi kun seuraavaksi maalataan. Mutta olohuoneessa tämä on ihanan raikas kun täällä ei samalla tavalla sohlata kuitenkaan. Ehkä.

Huomaattekos, meillä vaihtui samantien järjestyskin. Iso, massiivinen 2-osainen stereotaso päätettiin siirtää tuohon ikkunan alle ja sohva vastakkaiselle seinälle. Vaihteluksi ja tasapainoksi kun tuo järkäle on melkomoinen "viihdealttari" silloin kun on ehjällä seinällä. Sitäpaitsi, valkoinen "Hakolaska" näyttää ihanalta tuota tapettiseinää vasten, tykkään! 

Osa kalusteista muutti samassa hässäkässä majaa ja esim. keltainen Ikean tuoli "pakkomyytiin" siskolle jonne se sopi loistavasti. Verhoomo Kuusivaaran uudistama rokokoo-tuoli saa jäädä olohuoneeseen, sininen Askon Rikhard -nojatuoli on viittä vaille poistumista mutta kun siinä on niin ihana istua että mietin edelleen josko veisin Kuusivaaralle ja päällystäisin. Mutta minkä väriseksi?!?!?! No, se on sen ajan murhe, nyt nautitaan uudesta lookista ja järjestyksestä olohuoneessa ja suunnitellaan seuraavaa pintojen freesausta (hysss, älkää kertoko Pilkkikaverille). 

Olen kovasti funtsinut miten ripustamme taulut uudistuneeseen olohuoneeseen ja kuulisin mielelläni mielipiteitä esim. taulukiskoista. Meille on kertynyt aika paljon mieluisia maalauksia ja ne on omalta osaltaan olohuoneemme kruunu ja haluaisin ne ylväästi esille mutta tuleeko niillä kiskoilla liian galleriamainen fiilis? Ja miten ne saa asennettua huomaamattomasti kun meillä on katon rajassa jo listat? Tässä vaiheessa tunnen itseni ja tiedän että ne taulut lennähtää viimeistään viikonloppuna seinälle, kiskoilla tai nauloilla! Mutta itseasiassa oli kiva ottaa vähän kuvia niin että kaikki taulujen tuoma persoonallisuus puuttuu olohuoneesta. Itsekin voi sitten ihmetellä eria kun ne on napsittu seinille. 

Sähkörasiat ja katkaisijat odottaa vielä sitä hetkeä että saan mitattua oikeanlaiset ja valittua tyylin ja valmistajan. Jatkojohdoilla mennään siis vielä :)

Kuvat kertokoon enemmän kuin nämä tuhat sanaa, lisää maistiaisia saatte sitten kun kaikki on paikoillaan ja valmista. 

Voikaa hyvin,
Sanna













SHARE:

tiistaina, helmikuuta 14, 2017

Unelmien olohuone / Blogitalo

Kaupallinen yhteistyö / Turun messukeskus ja blogitalon yhteistyökumppanit

Messut on onnellisesti ohitse ja osa "Unelmien olohuoneen" tuotteista alkaa pikkuhiljaa kotiutua omaan olohuoneeseen. Eilinen päivä meni tavaroita purkaessa, kaappeja täyttäessä ja kuvatessa. Onneksi ihana auringonpaiste oli kuvauskaverina ja into apulaisena. Saatiin olohuone mieluisaan kuntoon ja kuvattua hujauksessa (koko päivä siinä meni...).

Tuleeko teille messuilla sellainen olo että juu, onhan tuo kiva idea mutta miten toteutan sen kotona? Nyt saatte mahdollisuuden kurkistaa miten messuosasto sijoittuu oikeaan, ihan tavalliseen olohuoneeseen jossa ei leveyttä ole juurikaan enempää kuin tuo 4 metriä joka messuilla oli käytettävissä ja ehjiä seiniä vielä vähemmän.
--------------------------
Messujen olohuoneeseen valikoitui seinien väriksi Tikkurilan teemaväreistä Nefriitti. Valitsin värin koska se kiinnostaa minua kovasti ja omaan olohuoneeseen olen havitellut ja suunnitellut uutta seinän väriä jo jonkin aikaa. 

Seinään täydellisesti sopivat kellot löysin Formex- messuilta ja koska ne piti tilata 3 kpl:n pakkauksissa, loput kellot on myytävänä


Nyt kun vertailen näitä värityksiä keskenään, olen aika varma että aamuaurinkoinen olohuone kestää kolmella seinällä hyvinkin tuon tummemman värityksen ja illalla se on kiva tunnelman luoja. 
Meillä on olohuone maalattu viimeksi n. 10 vuotta sitten mutta silloin valittiin väriksi sellainen "vaniljakastikkeen valkoinen" joka ei tummene nurkista niin helposti vaikka talossa poltetaan paljon kynttilöitä ja talvella kakluuni lämpeää joka päivä. Perus "maalarinvalkoisessa" kun on se ongelma että kattokulmat harmaantuu hetkessä. Mutta kuten huomaatte, nyt kaivataan jo sutia kun taulujen rajat häämöttelee...


Maalin kaveriksi on suunnitteilla meidän ainoalle ehjälle seinälle Boråsin Wonderland-malliston tapettia. Kolmesta tuohon "Nefriitti"-seinänväriin täydellisesti sopivasta tapetista minulla oli mallipaloja jaettavana messuilla ja muillakin tuntui olevan kiinnostusta yhdistää tehostetapetti maalattuun seinään. Ajattelin sujauttaa omat mallipalat kehyksiin ja "hengailemaan" seinää vasten hetkeksi. Näin  on helppo todeta mikä miellyttää eniten silmää :)





Unelmien olohuoneen lattiana oli Timberwisen tavattoman kaunis vaalea tammiparketti. Ihastuin siihen ikihyviksi. Meillä on koko keskikerroksessa lämpimänsävyinen vaaleaksi maalattu lautalattia mutta tuo elävä tammipinta on paljon armollisempi siivouksen kannalta. Timberwise on tuttu, luotettu toimittaja entuudestaan ja sekä yläkerran että pohjakerroksen lattiat on aikoinaan valittu heiltä ja asennettu helposti itse.



Kun sain kuulla että pääsin mukaan rakentamaan Åblogitaloa, päätin samantien että nyt on aika päivittää osa olohuoneen kalustuksesta uuteen uskoon. Vanha sohvamme oli saanut lisäaikaa jo muutamaan kertaan, Pilkkikaveri vihjaili että äitinsä iso astiakaappi voisi lähteä hetkeksi lepäämään varastoon ja eko-torilta ostettu rokokoo- tuoli odotti tekijäänsä kakluunin kupeessa.

Käärittiin hihat ja pistettiin töpinäksi!

Sohvan valinta oli loppujen lopuksi helppoa.
Vesipestävä, järkevän hintainen, kotimainen ja nopealla toimituksella.
Hakolan Cozy- sohva oli koeistuttu jo aiemmin ja katsastettiin kerran vielä Sisustuksen Koodissa.
Päätös oli selvä, valkoisena kiitos! Tähän saa ostaa irtopäällisiä joten ei ole niin vakavaa jos tahtoopi lisää väriä elämään mutta nyt tämä valkoinen passaa just jetsulleen meille!
Sohva tuli suoraan messuille, hyvin pakattuna, kohteliaasti kuljetettuna ja valmiiksi päällystettynä. Helppo nakki, paketti auki ja sohva esille.



Sohvapöytä on vielä hakusessa ja harkinnassa, muutamia vaihtoehtoja katsastettukin. Tuo Adalmiinan Helmestä ostettu vanha pöytä toimii paremmin sivupöytänä ja sille on paikkakin olemassa kunhan saadaan hankittua "se oikea" tuohon. Messuilla meidän pyrstösulat pelasti Aveliasta löytynyt pikkuinen pyöreä pöytä ja siihen kipaistiin tyttären Aalto-jakkara kaveriksi. Toimi mukavasti eikä sisustaminen ole niin vakavaa :)

Lipastosta pyydettiin tietoja ja lisäkuvia, kas tässä:
Vanha iskun toimistokaluste löytyi viikko ennen messuja Huonekalutori Hassiselta joka on tuossa ihan meidän kulmilla ja tullut tutuksi monen vanhan kalusteen löytöpaikkana.
Alunperin oli katsastamassa sieltä sohvapöytää mutta en voinut vastustaa tuota kaappia!
Se hiottiin ja kunnostettiin Helmillä ja Tikkurilan himmeällä sävytetyllä lakalla viikonloppuna ennen messuja kasvihuoneessa. Ei mittää viimehetkellä... :)



Joku ehkä muistaa että tuo 60- luvun lamppu kotiutui meille viime vuoden messustailauksista ja nyt ne on parhaita kaveruksia kaapin kanssa.

Nyt seuraa
"ÄLÄ TEE TÄTÄ KOTONA"-DIY

Vuoden älykääpiö- palkinto ojennetaan Pikkutalon Sannalle joka sai päähänsä maalata rokokoo- tuolin kokonaan Helmi- kalustemaalilla! Siitä tuli kova kuin piikkisika! Onneksi Verhoomo Kuusivaaran Katri näki instassa mun touhut, tuli ja pelasti istuintyynyn ja loihti sille niin upean päällisen Seepra- kankaasta että siitä tuli koko osaston kruunu! Mahtoikohan kukaan koskettaa tuolin pintaa ja ihmetellä messuilla? Näytti hyvältä mutta huovuttaa mukavasti... Tuoli lähtee nyt tuohon vastapäätä Kuusivaaralle hoitoon ja palaa sametilla päällystettynä, nuhteiden saattelemana kotiin parin viikon kuluttua :) Kaikkea sitä aikuinen ihminen saa päähänsä...



Ja näitä kivoja juttuja vaan riittää ja riittää...

Osaston sohvatyynyt oli vähän niinkuin kevätmorsian. Uutta, vanhaa, lainattua ja ripaus sitä sinistäkin niinkuin lupasin :)

Lehtikuvioiset tyynyt tekaisin keittiön tuolien jämöpaloista, musta-valkoiset on Finlaysonin kuoseja ja pienemmät norsut on ommeltu Svensk Tennin kankaasta. Keltaisen samettityynyn nappasin omalta sohvalta.
Tuli itsellenikin vähän yllätyksenä tämä viehtymys kelta-musta-valkoiseen mutta toimiihan se! 

Viime viikolla pyrähdettiin myös Martin Aitassa jonka nettisivuilta bongasin jo tuon valaisimen.
Ai ai, siinä on second hand-kauppa minun makuuni. Tähän palataan myöhemmin kun ehdin kameran kanssa kylään...



Nyt mun pitää liittää loppuun vielä pari yleiskuvaa että näette miltä tämä kaikki näytti messuilla ja miltä meillä kotona.

Muut åblogitalon asukkaat ja kuvat eri stailauksista löydät täältä:
Villa Puomi 
(Villa Puomi on yleisöäänestyksen voittaja, onnea Hanna!)

Jokainen meistä palaa varmaan vielä åblogitalon tunnelmiin tulevissa postauksissa.

Kaikki Turun alueen Åblogit löydät täältä.

Kiitos Krista ja Turun messukeskus, blogikollegat, kävijät ja yhteistyökumppanit.

Ja kiitos perhe! Aina yhteen hiileen...

Nyt mä oon infonnut, linkittänyt ja kirjoittanut niin paljon että palkitsen itseni kevätauringolla ja kahvikupillisella tuolla Pikkutalon terassilla! 
(Eikä mua sieltä sisään saakaan ennen iltaa :)

Nauttikaa keväästä, suunnitelkaa sisustusta ja kannattakaa paikallisia yrityksiä!

Kuullaan taas,
Sanna


ps. Vepsäläiseltä ostettu String-hylly etsii vielä paikkaansa. Asennetaanko samoin kuin messuilla, lipaston päälle vai löytyykö paikka jostain muualta? 











SHARE:
© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig