maanantaina, kesäkuuta 01, 2015

Sisäisen ja ulkoisen kauneuden puolesta

Luonnon ollessa jälleen kauneimmillaan,
päivän teemaan sopii vallan mahdottoman hyvin 2 erillistä asiaa.

Ensinnnäkin tänään yli 100 blogissa julkaistu
SINÄ LOUKKASIT MINUA- KAMPANJA
josta esim.
Lady of the mess
kirjoitti asiallisesti ja koskettavasti.

Se sai miettimään meidän jokaisen sisäistä kauneutta,
toisen ihmisen kunnioitusta ja kohteliaisuutta joka tuntuu helposti häviävän
anonyymin nimimerkin taakse.

Oma ohjenuorani on:
Pystynkö elämään sen ihmisen sielun kanssa joka katsoo peilistä vastaan.
Useimmiten pystyn ja luotan ettei itsekritiikki petä niin pahasti
että en pysty enää katsomaan itseäni silmiin.


Ulkoisen kauneuden etsinnässä on taasen luvassa kaikkea kivaa ensi viikolla.
Olen saanut Tallinkilta kutsun yökylään Tallinnaan ja siinä yhteydessä
pääsen myös testaamaan Tallinnan keskustassa sijaitsevan
Vanilla Sky kauneussalongin palveluja.

Kosmetologilla olen käynyt elämäni aikana peräti 2 kertaa,
eiköhän nyt ole kolmannen vuoro :)
Kun vilkaisin Vanilla Sky:n hinnastoa,
voin hyvin ymmärtää että monet turistit haluavat hemmotella itseään
lomareissun yhteydessä kauneussalonki-piipahduksella.
Onko jollain kokemuksia täältä?

Olisi kuitenkin vaikea kuvitella että kampaajalle "piipahtaisin",
se on sen verran tarkkaa puuhaa että en anna päätäni kenenkään muun
kuin luottokampaajani käsiin, kuten taas tänään!
(terkkuja LA-tukkaan Leilalle, 20 vuotta "good hair day" :)


Mutta manikyyrit, pedikyyrit tai joku ihanan hemmotteleva vartalohoito...uuuh!
Sopii mulle!

Sitä odotellessa ja sadetta pidellessä,
olkaa kilttejä itsellenne ja toisillenne.

Sanna


SHARE:

perjantaina, maaliskuuta 06, 2015

Hyvää huomenta...

Hyvää huomenta munuaiset, 
hyvää huomenta hemoglobiinit.
Hyvää huomenta maksa-arvot,
hyvää huomenta kolesterolit.
Hyvää huomenta tulehdusarvot,
hyvää huomenta kilpirauhaset.
Hyvää huomenta verenpaineet, 
hyvää huomenta leukosyytit.
Hyvää huomenta sokeriarvot, 
hyvää huomenta trombosyytit...
WHAT?

TÄSTÄ ON KYSE:
Terveystarkastus onnellisesti ohi,
diagnoosi seuraavanlainen:

Mieli kuin 20- vuotiaalla, 
arvot kuin 30 vuotiaan 
ja viisaus viiskymppisen tasoa.
Jipii!

KIITOLLISENA tuijotan edelleen tuloksia lapulla :)
Edellisestä perustutkimuksesta on 20 vuotta,
painoindeksi ei ihannetasolla mutta kaikki muu toistaiseksi kunnossa,
erittäin hyvässä.
Vielä kun mammografiasta ja papa-kokeesta selvitään kunnialla niin 
toukokuussa vaihdetaan vuosikymmentä hyvillä mielin!

Tästä kelpaa lähteä luistelemaan kohti viikonloppua !

Muistakaahan osallistua arvontaan, 
linkki tuossa oikealla :)

IHANAA PERJANTAITA!
Sanna





SHARE:

tiistaina, maaliskuuta 03, 2015

Kalasaaliiksi kevätkauneutta

Maanantaiseen meikkiextraan liittyen, tässäpä vielä näytille 
haaviin tarttuneet tuotteet :)

Toinen syy Minnalta varattuun audienssiin oli total finito meikkivarasto!
Poskipunaa oli lainattu jo pari kuukautta työparilta, 
aurinkopuuteria ei ollut lähimain viiteen vuoteen kaapissa ja 
kulmaväri oli rippikoulu-ikäinen.
Rajauskynä loppu ja huulipuna nyt on muutenkin kulutustavaraa,
pensselit karvattomia ja kädet tärisevät.

Ei niillä eväillä ihan tähän lopputulokseen päästä...


Tässähän tätä, arjen luksusta!
Arvatkaapas kuinka viisas olo voi ihmisellä olla kun hipsii
kasvihuoneeseen kuvaamaan meikkejä :)))
Oli pitkästä aikaa kiva vähän lavastaa ja tarkennella kun valoa riitti!

Olkaahan kauniisti!
Sanna
ja osallistukaa energiseen arvontaan joka löytyy tuosta oikealta ylhäältä !










SHARE:

maanantaina, maaliskuuta 02, 2015

Aikuisen meikki ammattilaiselta

Kevään korvilla on perinteisesti aikakausilehdet ja kosmetiikkaosastot täynnä kauneusvinkkejä ja houkuttelevia uutuuksia. 
Katse hakeutuu peiliin jossa talven riuduttama ja kalpea peilikuva ei aina imartele. 
Tänä talvena on Pikkutalossa panostettu hyvinvointiin ja päätin päivittää myös meikkaustyylin ja -taidot aikuiselle naiselle sopivaksi.
Olen ostanut meikkituotteeni ja varsin usein kysynyt neuvoa Turun Stockmannin omalta kosmetiikan asiantuntijalta Minna Rämöltä.
Siksi olikin luontevaa varata aika meikkaukseen juuri Minnalta,
valikoimana koko Stockmannin laaja merkkivalikoima.


Karu alkutilanne, 49v, punakka, pönäkkä ja pintakuiva.
Väsynyt, väritön peruslook ja siihen päälle sukuvikana paha couperosa.
Morjens!!!
Ammattilaista tarvitaan!


Minna opasti meikkauksen lomassa mm. seuraavia kikkoja:
Ensin tehdään silmät, varsinkin iltameikissa jos tulee tummat silmät ja sitten vasta meikkivoiteet ja posket (nyt tehtiin kuvaamista varten pohjat ensin). Yläluomiin ei koskaan levitetä meikkivoidetta vaan tarkoitukseen sopivaa pohjustusväriä.
Silmämeikin tärkein väline on laadukas rajauskynä, tässä tapauksessa musta YSL kynä.
Sillä Minna rajasi ylhäältä ja alhaalta, sisältä ja ulkoa ja teki myös luomien perusvarjostuksetkin.
Alaluomi kannattaa rajata vedenkestävällä rajauskynällä.
Näppärää!


Ensin tehotipat, sitten couperosakohdat piiloon Joe Blascon peitevoiteella ja päälle kevyt meikkivoide. Käytä mekkipensseliä tai sormia, sieni imee ohuet voiteen itseensä.
Pyydä ammattilaisen apua meikkivoiteen valintaan jos et ole varma ja testaa voide aina keinovalossa.
Levitä uusi sävy tarpeeksi isolle alueelle poskeen, kaulan lähelle.
Jos mietit tumman ja vaaleamman välillä, valitse se tummempi sävy. 
Liian vaalea meikkivoide saa kasvot näyttämään jauhotetuilta ja silmät punaisilta.


Silmien alle ei levitetä muuta kuin meikkivoide. 
Silmäpusseja ja ryppyjä ei saa peittoon valokynällä, se vaan korostaa niitä. 
Lisää valoa saa luomen sisäreunaa joko vaalealla luomivärillä tai helmiäisellä.
Tumma varjostus levitetään luomelle aina ulkoreunasta sisäänpäin, ettei se lähde karkaamaan liian pitkälle ja ulos silmäkulmasta. Korkeudeltaan se rajataan silmän liikkuvaan osaan.
Helmiäistäkin voi käyttää luomilla mutta perusvarjostus on parempi tehdä mattamustalla, tumman harmaalla tai ruskeanmustalla.
Näin tummassa meikissä ei ripsiväriä tarvita kuin yläluomelle.
Muista muotoilla ja värittää myös kulmat! 
Aloita kulmien tummentaminen vasta keskeltä, korkeimmalta kohdalta, 
muuten näytät helposti kiukkuiselta pikku-Myyltä.


Posket muotoillaan tässä iässä aurinkopuuterilla jossa ei ole helmiäistä.
Muistatteko, suu suppuun ja varjostus sinne posken lommokohtaan jos sellainen löytyy :)
Raikkaamman sävyinen poskipuna levitetään hillitysti poskiluun korkeimmalle kohdalle.

Kyselin Minnalta myös huulipuna-asioista.
Muistelin ennestään näitä sääntöjä:
Jos on vahva silmämeikki niin pelkkä kiilto huuliin?
Vahva huulipuna vaatii kevyen silmämeikin?
Minna osoitti oletukseni vääräksi tekemällä sekä vahvan silmämeikin 
että niihin sopivan huulimeikin. 
Ja toden totta, tykkäsin!



On siinä eroa, ONHAN?!


Tämä meikkityylin ja värien päivittäminen maksoi Stockmannilla 40€ 
ja oli mielestäni jokaisen euron arvoinen.
En ole koskaan ollut mitenkään epävarma meikkaaja mutta vuosien saatossa
kasvojen muoto on muuttunut, silmät ovat eri asennossa ja juonteita on ilmestynyt sinne sun tänne.



Homma ei ollut tekijällekään ihan helppo koska välillä naurettiin vedet silmissä ja pensselit oli pakko laskea käsistä :)
Kiitos Minnan, nyt pärjään toivottavasti taas seuraavat 5 vuotta näillä neuvoillasi
ja näytän huolitellulta meikissäni.
Rakastan tätä tummaa silmämeikkiä!



Pakkohan minun oli leikkiä pikkuisen Picasan kuvankäsittelyllä ja 
pyyhkiä muutama juonne kaulasta ja suupielistä ja tummat silmänaluset veks.
Alakuvassa näette...
Oman elämäni Cindy Crawford on mielestäni kuitenkin se parempi versio :)
Olen ansainnut ryppyni !


Kaunista viikkoa kaikille!
Sanna

Minnan käyttämät tuotteet:
Pohjustus: Elizabeth Arden Advanced Eye Fix Primer
Luomivärit: Estee Lauder paletti 02 Ivory Power
Kynät: YSL must long lasting eye pencil
Waterproof kynä Dior
Ripsien pohjustus: Estee Lauder Little lack primer
Meikkivoide: Dior Nude Air 030
Punaisuuden poistaja: Joe Blasco Red Neutralizer 2
Aurinkopuuteri: Dior Nude Air Tan Powder 025
Poskipuna: Chanel no 190 Angelique
Valokynä: YSL no 3
Kulmaväripaletti: Lumene
Huulet: Rajaus Clarins 03 Nude
Puna Guerlain Rouge Automatique nr 171

Ja muistakaahan edellisen postauksen ELIXIA-arvonta!
SHARE:
© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig