keskiviikkona, lokakuuta 05, 2016

Tulevan kauden värit puutarhaan

Meitä hemmotellaan parhaillaan ihan mielettömällä ruskalla ja some täyttyy toinen toistaan kauniimmista väreistä ja maisemista.

Koko Suomi ulkoilee!

Ja meidän puutarhaihmisten on hyvä suunnitella tulevan kauden värejä ja makuja just nyt.
Kevään kukkasipulit, talvivalkosipulit... niin ja vielä ehtii suunnittelemaan ja istuttamaan ensi syksyn ruskan!

Puutarhamyymälöissäkin on syysvärien kirjo kauneimmillaan ja nyt passaa valkata ihan livenä minkälaista loistoa tahtoo ens syksyksi! 

Piipahdin männäviikolla Viherlassilassa ja silloin näytti tältä, nyt on varmaan värit vielä voimakkaammat.







Silja antaa tässä hyvät vinkit kukkasipulien valintaan.


Ja Mika kertoo mikä on tärkeää syysistutusten ruukun valinnassa ja sijoittelussa.


Ihailin noita syysistutuksia viime viikolla ja nyt toivon että tänään lohkeais aikaa piipahtaa hakemaan omat väripilkut kasvihuoneeseen ja portaille.
Tämä erikoinen liuskekivi-asetelma harmaassa ruukussa oli ihan mahtava livenä!



Ei ole puutarhurin sesonki ohi, ei vielä hetkeen!

Mahtavaa!
Sanna







SHARE:

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2015

Viinityttää!

Tänä viikonloppuna on tehty suuria päätöksiä,
lyöty lukkoon elämää suurempia päivämääriä ja oltu kaikenkaikkiaan isojen asioiden äärellä.
Blogigaalan missasin mutta hyvästä syystä.
Onnea vielä kerran kihlauksesta Tiia ja ihana kummipoikani Santtu.

Pilkkikaverin kanssa lyötiin lukkoon ensi keväälle yksi asia:

Perustetaan viinitarha!

Kyllä!


Haastattelin Viherlassilassa lauantaina viinitarhan perustamisesta Mika Lassilaa, illalla suunniteltiin tarhan paikkaa pienessä sampanja-hiprakassa ja tänään kurkin kameran kanssa aidan yli naapurin viiniviljelyksiä.

Päätös sinetöity, 
naapurissa näytti Toscanalta!


Samantien sovittiin että meille hankitaan syötäviä rypäleitä ja jätetään tuo viininvalmistus niille jotka osaa sen meitä paremmin.
Kyllä me ollaan kerran aikaisemmin yritetty viininkasvatusta ja satoakin saatu mutta kun jouduimme siirtämään köynnöksen se mokoma otti lopputilin ;(
Löysin sattumalta satokuviakin muutaman vuoden takaa...



Nyt on suuret linjat vedetty ja talvi voidaankin viettää Lippakioskissa 
viiniä maistellen :)


Keväällä lapiot maahan ja hommiin!
Eikös näytäkin kauniilta?!?! ...siis toistaiseksi vain naapurissa... :)


Voikaa hyvin,
Sanna

SHARE:

maanantaina, syyskuuta 14, 2015

Syyssomistukset puutarhassa

Viimeviikkoinen piipahdus Viherlassilassa poiki hurjan koristeluvimman myös omassa puutarhassa.

Kauniin viikonlopun kunniaksi kaivelin esiin kaikki ylimääräiset, ajan raiskaamat lyhdyt ja purkit ja asettelin syksyn vihreät niihin.

Osa kasveista on tarkoitettu sisälle, olohuoneeseen ja keittiöön, tyydyttämään viherkaipuuta harmaan ja räntäisen syksyn koittaessa mutta tekipä ensin mieleni leikkiä hieman puutarhapöydällä. Ja koska kaikki "normaalit" puutarharuukut on täynnä tomaatteja tai kesäkukkasia, piti keksiä jotain muuta.

Vanha leivinlauta kotiutui "kalustevaihdosta" tyttäreltä, siellä se palveli muutaman vuoden tv-tasona.
Nyt kesällä olen käyttänyt tätä useasti kattauksen tehosteena, aika kiva vai mitä?

Näissä kuvissa näkyy selvästi syksyn mieluisin väritys.
Viime vuonna oli oranssi pop, nyt vihreä-musta-pellava-sininen puhuttelee vahvasti. 
Syksyn uusista hankinnoista kuvaan pääsivät Miljögårdenin tuikkukupit ja Linumin tyynyliinat jotka kaappasin kainaloon Loviisan aitasta, sisälle nämäkin ovat menossa :)

Maailmassa on meneillään tällä hetkellä vakavia asioita, I know, 
mutta tämä on minun tapani saada ajatukset rauhoittumaan. 

Tämän pöydän ääreen on sitten hyvä kokoontua pohtimaan maailman menoa...

Miljögårdenin tuikkukupit on juuri oikean sävyiset kattaukseen

Vanhat pullot on kivoja somisteitaViherkasvit voi istuttaa vaikka työkalupakkiin


Erilaiset lyhdyt somistaa isoa pöytää puutarhassa

Sirtuunatimjami viihtyy kuparipannussaVanhat puulaatikor ja emalipannut toimii somisteina ja kukkaruukkuina

Vanha leivinlauta on kaunis kattausalustana

Linumin syksyn uutuustyynytVihreä kattaus syysauringossa


Vanhoista tavaroista kerätty syyssomistus puutarhassa

Illan koittaessa sytytettiin kynttilät, ihailtiin syksyn tummia sävyjä 
ja nautittiin kirpeästä syysillasta kahdestaan.
Ai että kun ihmisen on hyvä olla kotona!

Tulikos näitä kuvia nyt tarpeeksi?! 
Sorry, en malttanut karsia enempää!

Joko teillä on syyskukat hankittu?

Aurinkoa syysviikkoon,
Sanna

Kynttilät loistaa kirpeässä syysillassa

Kynttilät kirpeässä syysillassa

Miljögårdenin tuikkukupit syysillassaPienet läkkipeltiset tuikkukupit sopii vanhojen kulhojen kaveriksi



Pienet läkkipeltiset tuikkukupit sopii vanhojen kulhojen kaveriksi

Illan tummetessa lyhdyt loistaa kauniistiSekalaista kokoelmaa vanhoja purkkeja yhdistää viherkasvit

Vanha leivinlauta on kaunis tausta lyhdyille ja kasveille

Puulaatikot ja perunavakat on kauniita suojaruukkuja

Pellavaliina on rauhallinen tausta kattaukselle

Huopiin on ihana kääriytyä viilenevässä syysillassa

*Pikkutalon puutarhassa tehdään yhteistyötä Viherlassilan, Kekkilän ja Fiskarsin kanssa*

SHARE:
© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig