sunnuntai, kesäkuuta 21, 2015

Puutarhan juhannus

Juhannus on ollut vuorotellen aurinkoinen ja kostea,
välillä on tullut Joulu mieleen täällä Turun suunnalla.

Puutarhassa on puuhailtu aina kun sade on tauonnut ja
sadonkorjuuseenkin ollaan päästy.
Ensimmäiset pinaatit on korjattu ja pakastettu talven
pinaatti-ricotta-canneloneja silmällä pitäen.



Pinaatit kasvoivat mallikkaasti uuden parsapenkin keskellä ja sieltä ne oli helppo korjata ja 
harata rivi tyhjäksi samantien uutta satsia varten. 
Pinaatista saa mainiosti kolmekin satoa kesän aikana ja ne pitää korjata enen kukintaa.
Toi Fiskarsin uusi pitkävartinen möyhennyskuokka on sitten mun 
paras tanssikaverini tänä kesänä...



Pilkkikaveri on aloitellut päivystyksen lomassa kesäkeittiön pohjaa. 
Tilattiin kotiinkuljetuksena Viherlassilasta  6m2 kauniin ruskeita liuskekiviä
ja ajatuksena on upottaa ne olemassa olevaan nurmikkoon
ilman sen suurempia maansiirtoja, luontevasti.
Nähtäväksi jää...


Puutarhassa kukkii vähän yksi jos toinenkin.
Viileät ilmat takaavat sen että kukinta jatkuu normaalia pidempään.
(Päivän positiivisin ajatus)





Iltapäivällä sateen kuunteleminen Lippakioskissa alkoi kyllästyttämään
ja hipsin sisälle, sytytin takkaan tulen, kynttilät päälle ja 
pistin punaviiniksi.




Juhannus on kieltämättä ollut erilainen, 
rauhallinen ja hieman yksinäinenkin johtuen 
Pilkkikaverin päivystysvuorosta.
Herra on ollut töissä pitkin päivää ja rouvansa höntsäillyt
yksin kotona.

Onneksi kaupat on kiinni, 
muuten olisin kehittänyt binäärisen leipomismaratonin !

Parempia kelejä odotellessa...
Sanna



SHARE:

torstaina, kesäkuuta 11, 2015

Instagram-kisa alkaa!

Olettekos rakkaat ystävät huomanneet että Pikkutalo on aktiivinen myös 
Instagramissa? 
Instasta on muodostunut luonteva kanava päivitellä kauniita näkymiä päivän varrelta 
ja sitten illemmalla koota ne yhteen tänne blogin puolelle.
Piipahdin taas tänään Viherlassilassa ja istahdimme kahvikupin ääreen miettimään mitä kivaa voisimme keksiä Pikkutalon lukijoille ja molempien Instagram-seuraajille.

Tässäpä kisa, olkaa hyvät!

-------------------------------

Viherlassilan ja Pikkutalon Instagram-kisa

Millainen on lempipäiväsi puutarhassa?
Sipsutteletko paljain jaloin omalla nurmikolla? Lähdetkö piknikille kaupungin puistoon? 
Onko rikkaruohojen nyppiminen parasta terapiaa? Teetkö inspiroivan reissun puutarhamyymälään? 
Vai nautitko ilapäiväkahvit omalla parvekkeella kesäkukkia ihaillen?

Jaa kuva lempipäivästäsi puutarhassa Instagramissa hashtageilla 
#päivänipuutarhassa #viherlassila #pikkutalo 
su 21.6. mennessä. 

Palkitsemme parhaan kuvan 
laatikollisella lempikesäkukkia!

------------------------------

Haluatkos kuulla millainen on minun lempipäiväni puutarhassa?
well...kurkkaa se Instagramissa :)

Aurinkoa iltaan...
Sanna





SHARE:

lauantaina, toukokuuta 09, 2015

Tervetuloa Pikkutaloon!

Kukkia, kakkia, persliljaa,
kaikki kasvaa pikkuhiljaa :)

Niin elämä kulkee Pikkutalon nurkilla tällä hetkellä.

40+ yhteisön kunniaksi esittelen teille uusille tuttavuuksille ja lukijoille meidän 
Pikkutalon.
The rakennus josta kaikki on aikoinaan alkanut:
Tämän tontin asuttaminen
Puutarha- ja pihainnostus
Blogin kirjoittaminen


Pikkutalo on siis tonttimme vanhin rakennus, vuodelta 1924.
Historiasta tiedämme sen verran että Heinosen perhe on ensin rakentanut tämän piharakennuksen, 
n. 20m2
ja asunut 3 lapsen kanssa tässä rakentaessaan päätaloa jossa mekin asumme talvisin :)

Meidän toimesta Pikkutalo koki muutoksia n. 10 vuotta sitten.
Silloisesta varastosta kuoriutui kesämökki / kesäkeittiö / toinen olohuone
joka herätti kiinnostuksemme puutarhaeälmää kohtaan aivan toiselle tasolle kuin sitä ennen.
Nyt on tapana että talvella täällä asustaa kasvit ja kesällä 
Pikkutalon emäntä.


Pikkutaloon ei ole ostettu kovinkaan paljon mitään uutta.
Luulenpa että Loviisan aitasta aikoinaan hankittu liitutaulu ja Lexingtonin pyyhkeet ovat ainoita :)

Myöskin astiat ovat vanhoja, kirppiksiltä pikkuhiljaa kerättyjä.
Näissä maistuu kesä...



Vanha puusohva, tekstiilit ja matot ovat päätalosta tuotuja, tuolit, pöytä ja arkku ovat kaikki romulava- tai romukauppalyötöjä.
Hyllylaudat oven päälle saatiin lahjana puretusta talosta.



Tässäpä tämä, Pikkutalomme kokonaisuudessaan.
Aika lyhyt kierros mutta onhan tämä pieni talokin :) 



Parasta Pikkutalossa on suora kulku puutarhaan!




Tervetuloa Pikkutaloon, 
uudet ja vanhat lukijat!

Sanna



SHARE:

maanantaina, maaliskuuta 30, 2015

Arvontamuistutus

Tätä ikävöidessä on hyvä muistuttaa 
Turun messukeskuksen 
Piha & Puutarhamessujen 

Keskiviikkona arvotaan...

Lycka till!
Sanna


SHARE:

torstaina, helmikuuta 19, 2015

Melkoinen virhe

Oli muuten melkoinen virhe kaivaa viime kesän kuvia esiin eilen illalla!

No, pistän vahingon kiertämään :)

Haistatteko ja maistatteko kesän?
(minä ainakin)

Terveisiä unelmien laidalta,
Sanna



















SHARE:

perjantaina, heinäkuuta 25, 2014

Kiitos ja anteeksi Hanko!

Karavaanimme kulki tällä viikolla Hankoon,
ei vadelmaveneellä vaan ihan porvarillisesti ilmastoidulla autolla.
Tammisaaren kautta, joka sekin on sokaisevan kaunis 
kesäkaupunki!

Mutta Hankoon vei mielemme, sydämemme ja vatsamme, 
siispä koko kuvakollaasi sieltä.

Merilevän tuoksu 
Kuumat rantakalliot
Pehmeä hiekka 
Lämmin meri
Lokin kakka

Aistit täynnä!










Neljän tuulen tupa
Makaroonitehdas
Hangon kasino

Vatsat tuli täyteen ja päätkin puolilleen :)













Kruununa ihana rantsu pullo punkkua ja iltauinti







Skål Hanko!
Ja anteeksi jos remusimme, melusimme ja nauroimme koko päivän 
niin ettei laineen liplatus tai linnun laulu kuulunut yli :)



Sanna

ps. Ainoa harmi oli etten tavannut Kirjatoukkaa,
oli rontti karannut ankanpoikineen...

SHARE:
© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig