perjantaina, joulukuuta 02, 2016

Osta työtä Suomeen vai miten se meni?

Se on kuulkaa "Osta työtä Suomeen"-päivä ja kello on 5.17 am tätä kirjoitusta aloitellessa. Tähän aikaan aamusta ei ehkä oma suodatin toimi niin hyvin kuin muutaman kahvikupillisen jälkeen mutta silläkin riskillä että turpiin tulee...

Minua häiritsee tämä "Osta työtä Suomeen"- päivä. Häiritsee sen ympärillä käytävä kampanja joka viestittää että kansantaloutemme pelastuu ostamalla pelkästään suomalaisia tuotteita- now and forever.

 Myönnän, ajatus on tavattoman kaunis ja saa hyvän mielen sydämeen näin joulun alla. Varsinkin jos jättää googlettamatta esim. sellaisen tosiseikan että suomalaisen työn liitto on kuvannut mainosvideonsa ulkomailla koska täältä ei löytynyt kesäistä puistoa keskellä talvea tai se että puolueet teettää vaaalimateriaaleja Virossa. Se siitä sinivalkoisuudesta. 

Well...otetaanko lusikka kauniiseen käteen ja todetaan tässä vaiheessa että suomalainen työ on muutakin kuin Suomessa valmistettuja tuotteita. Allekirjoitan vahvasti sen että maitopurkin kyljestä ja joulupossun elinkaaresta kannattaa tarkistaa kotimaisuusaste ja lähiruoka on enemmän kuin jees. Olematta sen suurempi taloustieteilijä, on helppo hahmottaa mitä tapahtuisi jos koko maailma ajattelisi samalla tavalla. Rajat kiinni ja kotimaista. Olisiko meillä Turun telakalla tilauksia vuoteen 2024 asti, Uudenkaupungin autotehtaalla avoimia työpaikkoja yli 1000 tai Slush- tapahtumassa messujen verran startup-yrityksiä (joo joo, tiedän, ei pelkästään kotimaisia) ja lentokoneellista sijoittajia? Epäilen.

No joo, on myöskin helppo kuitata koko homma sillä ettei se meille kuulu, tehköön startupit ja vientiyrityksemme parhaansa, me kuluttajina kuitenkin suositaan suomalaista. Tehdään sitten niin. Suositaan juuri tänään-"Osta työtä Suomeen"- päivänä suomalaisia tuotteita ja jätetään ne mandariinit kauppaan. Mutta muistetaan huomenna ja ensi viikolla että suomalaista työtä luodaan muutenkin kuin valmistamalla kotimaassa. Mitäs jos pistetäänkin ne multikansallisten nettikauppojen sivut kiinni ja etsitään kotimainen vaihtoehto tai hei, ollaan rohkeita ja lähdetään ihan oikeasti ostoksille, palveltaviksi turuille ja toreille, vaikka se tuote sitten maksaisikin 5€ enemmän kuin zalandolla. Työllistetään paikallisten yritysten kautta. Kun tilataan seuraavan kerran kattoremontti tai maalaustyö, varmistetaan että myös työstä maksettavat verot jäävät Suomeen vaikka urakan hinta olisi muutaman prosentin kalliimpi. Ostetaan se seuraava glögipullo tai viinilasti Alkosta, ahhhahhaaaaa! Autsh, osuiko? Sitäpaitsi, Toscanan alueen punaviinit on "so last season", onhan meillä kotimainen Kossu :) Kyllä ne Koskenkorvan ja Rajamäen tehtaatkin työllistää... 

Saarnamieheksi ei minusta ole koska en näe maailmaa mitenkään mustavalkoisena vaan monissa harmaan sävyissä (älkää nyt sekoittako tähän mitään "Fifty shades of grey"-juttuja) mutta toivottavasti tämä saa sinut ajattelemaan kotimaista työtä ja sen tukemista vähän pidemmälle ja useammilla tavoilla kuin "Osta työtä Suomeen"- päivänä. Olis kiva kuulla oma mielipiteesi!

Ja hei, kaiken pulinan jälkeen olen kuitenkin sitä mieltä että 
"Osta työtä Suomeen"- päivää tarvitaan!
Musta on vaan tulossa kärttyinen vanha akka :)))))

Tämän vuodatuksen tilalla piti olla "vieraskirja" ja haastattelu hyvästä ystävästäni 
Marja Aalto-Setälästä, hänen ajatuksistaan suomalaisesta työstä ja ja Marudesign- yrityksestään koska puhumme muutenkin päivittäin työn merkityksestä.
Ylläoleva teksti pyysi päästä ulos aamuyöllä klo 4 joten jutustellaan Marun kanssa pidempään joku toinen päivä. Käytetään kuitenkin tässä jutussa kuvituksena Marudesign- tuotteita koska teemme yhteistyötä ja luomme porukalla sitä työtä Suomeen :)

Sanna
ps. Taisin sauhuta tästä samasta asiasta myös viime vuonna enkä silloinkaan saanut sinivalkoisesti eroteltua suomalaista työtä ja valmistusta :)

Marudesign- korut saat nyt myös yrityksesi logolla varustettuina.
Design from Finland ja logomerkkaus Suomessa.


Marudesign- tarjottimet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
Marudesign- verkkokaupasta kuluttajille ja Ideatalosta yrityksille.


Marudesign vaatemallisto on myös kotimainen, valmistusta ja materiaaleja myöden.
Ja hei, nämä on myös kuvattu Suomessa :)


SHARE:

12 kommenttia

  1. Onhan näitä teemapäiviä hyvä olla mutta kaukonäköisyyttä olisi toki hyvä tarkistaa muulloinkin. Meillä juuri mietitään lämmityshommeleita kunnan puolelta ja säästösyistä siirrytään enemmän ja enemmän öljyyn. Ei auta, vaikka puu/hakelämmitys toisi työpaikkoja kunnan alueella usealle toimijalle ja kyse olisi uudistuvasta luonnonvarasta. Muille maille niitä rahoja mieluummin laitetaan näennäisen säästön turvin, varmaan samantyyliset sokeat noita puoluemateriaaleja Viron puolelta tilailevat. Anteeks..! Oon vähän kiukkuinen, vaikka kello käy jo puolta lounasaikaa. Yritän tässä vain sanoa, että joo, ymmärrän ja jaan aamuyön suodattamattomuuden. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Itse asiassa sain jo viestin ystävältä että mitäs siinä anteeks pyytelet, jos oot sitä mieltä niin olet sitten kans! Ihanaa viikonloppua myös sulle Pieta :)

    VastaaPoista
  3. Mä ymmärrän täysin sun pointin. Ehkä me kuitenkin tarvitaan myös tällaisia teemapäiviä, opitaan samalla arvostamaan sitä mitä täältä omasta maasta on mahdollista saada. Ei vaan voi unohtaa myös niitä muita maita, ilman heitä ei varmaan Suomikaan pitkälle pötkisi.
    Ihanaa viikonloppua muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin Outi, juurikin niin...Ihanaa joulukuuta myös sulle :)

      Poista
  4. Olipas se kipakka postaus, piti ihan lukea kahteen kertaan. Ihan asiaa puhut! Aivan ihania nuo korut. Marun haastattelua odotellessa! - Oletko huomannut, että blogissani on puutarhakirjojen arvonta? Käyhän kurkkaamassa. Mukavaa viikonloppua sinulle Sanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kirjoittaja vähän kipakalla päällä... :) Kiitos, kävin kurkkaamassa, kiva arvonta!

      Poista
  5. Kiva kuulla sinusta. Kiva että vaikutat hyvinvoivalta.

    Ennen vanhaan oli semmoinen kampanja kuin Suosi suomalaista. Minusta se ei ollut oikein ok. Olen ihan samaa mieltä vieläkin ja aivan samaa mieltä kanssasi tuosta uudesta kampanjasta. Olen melko maltillinen, mutta joskus minua ärsyttää jotkut asiat. Onneksi täällä ei ole kukaan keksinyt moista kampanjaa. Mutta olkoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli Donna ja onhan siinä vinha perä että suosia pitää. Mutta kun meillä työllistetään muutenkin kuin valmistamalla suomalaista...

      Poista
  6. Anna tulla vaan ulos aatoksia, tykkään. Mielestäni tässä kotimaisuusaiheessa harva asia on vain joko tai vaan sekä että. Olen mm. naimisissa yrittäjän kanssa, jonka tuotteet jäisivät suurelta osin käyttämättä jos kansainvälistä kauppaa ei olisi. Ja nykyisin osan aikaa töihin ei hän saa kuin ulkomaista työvoimaa. Emme voi elää kuplassa, se juna meni jo - onneksi. Kotimaista toki aina kun se on mahdollista, mutta järki käteen siinäkin asiassa.

    VastaaPoista
  7. pipsa-muori12/05/2016

    Hyvä Sanna,anna palaa! Samoilla linjoilla ollaan.Edelliskesänä uusittiin maillä ulkokatto Hämeen laaturemontin toimesta ja 3 päivää meni pojilta siihen.Suomalaista laatutyötä,suosittelen:> Pöyristyttävää,että eduskunnan uusitun rakennuksen kalusteet on tilattu Virosta ja "kirsikkana hatussa", eilen luin Hesarista,että Suomen 100-vuotisjuhla likööriksi on valittu Vana tallin!!! Kuulostaa huonolta vitsiltä..Mutta asiasta tilliin;sitä en talviaikaan edelleenkään osta suomalaista,kun se italialainen nippu on vaan niin paljon aromikkaampi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Vana Tallin on joku sellainen aivopieru etten ole edes jaksanut lukea perusteluja! Ja totta puhut, ei täällä saa kunnon tilliä kasvatettua talvellä, se kun temppuilee kesäisinkin mun kanssani! Voi hyvin!

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig