tiistaina, heinäkuuta 14, 2015

Mustikassa :)

No jottei vielä tänä vuonna sen suurempia satotoiveita ole niin ensi vuoteen ladataan täysillä!

Haettiin männäviikolla Viherlassilasta muutamia erilaisia 
pensasmustikan taimia, kunnon multaa ja kaiveltiin varastosta pari
paksumpaa pölkkyä rajaamaan uusi mustikkamaa.

Meille tuli nimittäin täytenä yllätyksenä että pensasmustikka pitää auringosta.

Aikaisemmat pensaat ollaan istutettu varjoon, logiikalla että niinhän ne metsässäkin ovat varjossa.
No juu, mutta ei pensasmustikat!


Lyhyen kaavan istutusopas, jos joku tarvitsee:

Ensin kuoritaan pintamaa ja vanhat juuristot pois.


Varaa Kekkilän havu / rodomultaa riittävästi, kohopenkistä tykkäävät kovasti
ettei vesi jää seisomaan juurille.
Äläkä sitten anna kalkkia näille!
Lannoitettakaan ei tarvita ekana vuonna, ensi keväänä sitten havu / rodolannoitetta.


Kuoppa joka täyteen vettä ja hyvin kasteltu taimi kuoppaan


Lisää vettä kuopan juurelle ja huolehdi tasaisesta kosteudesta.


Parhaan sadon saa kun hankkii ristipölyttäviä lajikkeita.
Koska meiltä löytyy jo puutarhasta Aino ja Alvar 
valitsimme Viherlassilan henkilökunnan avustuksella seuraavat:
North Blue
Sunshine Blue
Arto
Pink Lemonade


Pinnalle päädyimme laittamaan Kekkilän koristekatetta
jotta maa pysyy kosteana ja pitämään rikkakasvit loitolla.
Kuivuus varisuttaa raakileet!


Tämä kevyesti punertavanruskea kate on suosikkivärimme, luonnollisen näköinen 
 ja sopii oikein hyvin aidan pariksi.


Ei tässä tuntia kauemmin huhkittu :)


Siellä ne nyt pötköttelee ja selviävät toivottavasti talvesta.


Mustikkamaitoa odotellessa...
Sanna


*Viherlassila, Kekkilä ja Fiskars tekevät blogiyhteistyötä Pikkutalon kanssa*
SHARE:

12 kommenttia

  1. Mullakin on jo viisi mustikkaa. Pari niistä on uusia tältä kesältä. Pitäisi tulla vaaleanpunaista marjaa ja innolla jo odotan satoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on kaksi noista pinkkejä :) Pitää varmaan suojata verkolla, räksyt tykkää...

      Poista
  2. Muista suojata pupuilta talven aikana ;) Ensimmäisenä talvena en muistanut laittaa verkkoa ympärille ja niinpä oli pihassa majaileva pupu käynyt "kivasti" lyhentämässä oksia... No tänä vuonna ovatkin sitten jo ihan kunnon kokoiset ja verkot ympärillä edelleen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai juu, hyvä muistutus! Ne tosiaan on meilläkin kovia nakertelemaan!

      Poista
  3. Mimosalla on kolme mustikkaa ja raakileita on kivasti jo.

    VastaaPoista
  4. Pipsa-muori7/15/2015

    Mustikkamaitoa odotellessa,käy suurimpaan häkärään hakemassa metsästä mustikoita,niitä on ja isoja. Käytiin vappuheilan kanssa etsimässä kanttarelleja,ei löydetty,mutta saatiin 5 litraa mustikoita<: On taas käytännönläheiset istutus/hoito-ohjeet ynnä kuvat<3 Kiitos(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just hänmästyneenä kuuntelin uutisista että mustikkasesonki on alkanut! Metsämustikat on parhaita! Hih, yksinkertainen puutarhuri antaa yksinkertaisia ohjeita :)

      Poista
  5. Tulipa hieno! Nyt vain satoa odottelemaan. :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi7/21/2015

    North Blue, on meidän koiran suosikki....aitasin lammasverkolla ko. lajikkeen ja lammaverkon päällä rastasverkko. Meillä noita pensaita pellolla 15kpl ja aina ne oli joku syönyt. Ei meikätolvanalla sit raksuttanut, kun karvakorva aina innolla lähti noukkiin marjoja. Nyt jää naama nyrpällä kotirappuselle vahtiin.
    Veteli tuo siis puoliraakana suoraan pensaasta.

    Mustikkapensaat happameen maahan, ite lannoitan lampaan ja kanankakalla, myös purulanta (hapanta) käy. Meillä puskien välissä ruohonleikkurilla ajettavat käytävät, muuten kuten mansikat riveissä pellolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitalis, mun pitää muistaa ne verkot röksyjä varten, ja talvisuojat kans!

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig