tiistaina, joulukuuta 02, 2014

Keittiössä on V.E.R.H.O.T

Niinhän siinä sitten kävi että lauantaina kiipeiltiin 
katonrajassa ja nyt meillä on sitten keittiössä
THE VERHOT :)

Verhot saivat erävoiton avarasta ja ilmavasta tunnelmasta.
Mummolan meininki on sittenkin mieluisampaa Jouluna.
(Tammikuussa lähtee...)

Ei uudet, ei missään nimessä muodikkaat?
mutta kodikkaat!

Verhoilla on pikkuisen tarinaakin. 
Iskin näihin silmäni joskus 10- vuotta sitten Osaava Nainen- messuilla,
Oripään kangas- ja kudetalon osastolla.
Niin olivat kauniit ja hyvin tehdyt että marssin siitä paikasta Marin juttusille
ja ilmoitin että mää ostan noi!

Mari sai kuitenkin suostuteltua että verhot jäivät esille messujen ajaksi ja 
seuraavalla viikolla ajoimme Oripäähän noutamaan niitä.

Samaan settiin kuului vielä valkoinen laskosverho tuohon väliin, sekä huikean kokoinen ruudullinen kangasrusetti (omg, sitä en esille laita)! 

Laskosverhot olivat juuri tulleet muotiin ja miellyttivät silmää niin paljon että tilasin samantien sellaiset myös olohuoneen ikkunoihin. 
Niitä voitte katsella eilisestä postauksesta.
Halpa keikka, not...

Mutta mutta, taidan toistaa itseäni mutta sanonpahan silti.
Nämä klassiset, punavalkoiset sivuverhot (samin kun ne laskosverhot)
miellyttävät edelleen silmää,
ovat laadukasta materiaalia ja helpot huoltaa eli jos jakaa hankintahinnan käyttövuosilla,
ei olekaan niin kallista.
Eikä ole pahemmin tullut vaihdeltua.

Itseasiassa... kun katselen näitä kuvia,
täällä ei taida olla 2010- luvulla hankittuja sisustusesineitä lainkaan!
No, muutaman vuoden takaa ovat nuo kynttilänjalat :)
JOULU ON PERINTEIDEN KULTA-AIKAA !

Miksi pirussa tämä rouva sitten laahustaa pitkin kyliä ja sisustusliikkeitä?
Haistelemassa, maistelemassa, ihailemassa.
Ja aina sitä jotain kivaa tarttuu hihaan :)

Suuret linjat on vedetty Oripääläisten kanssa silloin vuosikymmen taaksepäin ja
hyvin ovat omaa silmää palvelleet.

Nyt rönsyää juttu taas niin että on parempi lopettaa...
...ja ehkä mennä pesaisemaan tuo ikkuna...

Jouluiselta tuntuu jo!
Tänään oli sentti lunta maassa ja joulumusiikit korvissa kun kävelin töihin,
nautin kovasti!

Ciao!
Sanna








SHARE:

12 kommenttia

  1. Ihanat verhot! Ihana keittiö! Hyvä, että laitit verhot :). Suloista Joulunalusaikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Joka toinen päivä tuntuu ahdistavalta, joka toinen päivä kodikkaalta :)

      Poista
  2. Paljon kotoisampi tunnelma on nyt :) ja niin jouluista että :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen joulupläjäys on, juu :) Kiitos Marika!

      Poista
  3. On kyllä kauniit verhot! Kyllä jouluun kuuluvat ne perinteiset jutut - niissä kulkevat mukana ne muistot menneistä jouluista♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se on... perinteistä kiinni pitämistä. Ainakin meillä ;)

      Poista
  4. Niin kaunista ja tunnelmallIsta. Upeaa että laitattaa jouluverhotkin. <3 Punainen on kyllä niin kaunis väri. Iloista päivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sulle kans Tiia! Punainen on aina punainen :)

      Poista
  5. Nyt ei joku sensuuri anna mun vistin tulla läpi, mutta jos nyt vielä neljännen kerran!
    Sitä minä vaan, että jos mulla olis köökki, niin siellä olis nyt punavalkoruudullinen liina ja ties mitä muuta.
    Liina ei nyt mätsää minkään kanssa - ja just yhden liinan verran jouluttais!!

    Miks muuten mulla aina tulee spagettikulho mieleen nykyisin kun katselen teitin köökkikuvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhahhaaaaa!!!! Se spagetti teki siis lähtemättömän vaikutuksen :)
      Onks mulla joku apinansuodatin päällä, vai??? Ei pitäis, mä oon täysin sensuroimaton painos!
      Aina sitä yhden liinan verran voi jouluttaa, paa se olkkarin ruokapöydälle kulmittain! ...siis jos sulla on vielä pöytä siellä, kun ei koskaan tiedä :)

      Poista
  6. Punavalkoruudulliset verhot on ihanan raikkaat ja kauniit. Kyllä noita kelpaa pitää joulun jälkeenkin. Sinulla on kodikas ja nätti keittiö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiitos! Juu, eiköhän nuo karteenit saa olla rauhassa kevätaurinkoon asti :)

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig