perjantaina, lokakuuta 14, 2011

Torstai-terapiassa :)

Torstai oli kansallinen epäonnistumisen päivä...
..mutta kukaan ei varoittanut että siitä toipumiseen tarvitaan koko seuraava päivä !

Eilinen aamu alkoi sillä että rakas poika oli sairastunut,
yski ja sammui pihalle. Siis Vespa.

Siitä sitten bussin kanssa töihin, verenpaine kaakossa ja kiukku päällä.

Päivässä meni aika moni asia päin p...tä, 
asiakkaillakin tuntui olevan samanlainen päivä,
olo oli kun invalidilla ilman kulkuneuvoa,
 jota olisin tarvinnut juuuuuuuri tänäääään kipeästi jne jne jne.

Soitin iltapäivällä Herra E:lle ja ehdotti hetken keskustelun jälkeen josko piipahtaisin Alkossa. 
Tuntee rouvansa aika hyvin.

Mutta olin kekseliäämpi !
(tosin Alkosta olisin selvinnyt ehkä halvemmalla?)

Hyppy ystävättären autoon ja nokka kohti Paimiota.
Annarina oli paikalla ja Adalmiinan Helmessä ymmärretään kunnon 
terapia-kiukku-mättökeskustelun päälle.

HELPOTTI !


Huuto ja mekastus muuttui 10 minutissa nauruksi ja päivä alkoi paistamaan risukasaan.


Tässä muutamia maistiaisia, sinne pukkaa ihanuuksia sisään sellaisella vauhdilla 
etten laajempaa kuvaa uskaltanut vielä ottaa.

Annarina haluaa että kaikki on tiptop eikä kameran kanssa heiluta vastuuttomasti kun on purku kesken. Sen huusollin emäntää ei käy uhmaaminen :)


SAALIS: Syksyn ihanin frilla-härpäke-huivi jota ilman en voi elää.


Punaista, valkoista, pellavaa, harmaata...
...kuullostaa Joululta :)

Nyt se tuli sanottua, ensimmäisen kerran tänä vuonna
(älkää kertoko Herra E:lle)

Punkkulasi odottaa, kynttilät palaa jo,
viikonloppuja !

Sanna

SHARE:

5 kommenttia

  1. Anonyymi10/14/2011

    Sanna, oot ihan lyömätön :D Miten tuommoisia härpäkkänaisia ei ole maailmassa enempää !!! Viuhtoo ja huutaa ja on niin rakastettava. Ihan kuin mä :DDDDD
    Pusut ja nähdään ! Annarina
    P.S. ystävälle myös hali, on luojan kiitos tasapainottava tekijä näissä hurjissa tapaamisissa... :)

    VastaaPoista
  2. hihii..Kuulostaa juuri oikealta terapialta..ja maksukin saa hyvälle mielelle :))

    VastaaPoista
  3. No voi jösses... ;) Adalmiinan helmen fb-sivuilta blogisi bongasin ja ihmettelen jotta ja miksi ihmeellä en tänne ole enne törmäillyt. (?)
    Siispä kiireellä tänne kurkkimaan.
    Pe illan piristys, kiitos siitä. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ! Mitä pahempi päivä meikäläisellä, sitä enemmän muut virkistyy :)
    Kaikella on tarkoituksensa siis...

    VastaaPoista
  5. Anonyymi10/15/2011

    Hei :) Löysinpäs jälleen ihanan blogin luettavaksi ja oitishan klikkasin itseni lukijaksi.. ihania kuvia olet laittanut ja mie täällä kuolasin niitä :)
    olen "aamukahvin aikaan" blogista ja nyt on hieman bloggailuni jäänyt taka-alalle mutta täytyy taas päivittää sinnekkin kuulumisia.
    Löysin muutens blogisi tuulenpesä blogista :)
    Mukavaa lauantaita sinulle :)

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig