keskiviikkona, elokuuta 10, 2016

Have a seat! Martelan Kilta-tuoli on ihana!

Elokuu on jo pitkällä ja katse alkaa kääntymään töiden suuntaan.

Konttorissa on istuttu pitkää iltaa kun päivät menee vielä jonkin aikaa suti kädessä.
Sunnuntaina uskaltauduin jälleen seikkailemaan myyntipalstoille ja BINGO!

Tunnin päästä yläkerran konttorissa tönötti ihana 

Martelan Kilta- konttorituoli!

Konttori kalustettu kierrätysmateriaaleilla

Täydellinen vihreän sävy, pyörivällä jalalla ja hyväkuntoisena.

 Oon etsiskellyt tätä jo tovin, alunperin työtuoliksi mutta yhden illan istumisen jälkeen totesin että tästäpä tuleekin loistava vierastuoli ja mä pidän oman luottotuolini, pyrstösulkien parhaaksi ja vien sen sitten jossain vaiheessa päällystettäväksi. 

Martela Kilta työtuoli

Ajatelkaa kuinka hassu voi ihminen olla. 
Roudaan vanhan työtuolin aina veks työhuone- kuvista koska on NIIN RUMA vaikka on ollut mun "läheisin työkaverini" jo 13 vuotta! 
Noh, pääsee parrasvaloihin sitten kun on saanut faceliftin ammattilaisella.

Siihen asti ihailen tätä mageeta Martelaa tuossa vastapäätä. Itse asiassa parempikin näinpäin, eihän mulla ole silmiä selässä mutta tuossa peikonlehden kupeessa se ilahduttaa koko ajan.
Kyllä nyt passaa kutsua asiakkaita ja aloittaa neuvottelut!

Martela Kilta konttorituoli

Martela Kilta

Voikaa hyvin ja nauttikaa vähän kirpeän oloisesta elokuusta!
Sanna  

ps. Muistattehan että ensi sunnuntaina on taas 

Åblogien perinteinen kirppis

Tällä kertaa en itse ole myymässä mutta vanhana kirppishaukkana kyllä
haalimassa tavaraa :)
Huomaathan että kirppis on vaihtanut paikkaa, tuosta linkistä näet lisätietoja ja ennakkohehkutusta!




SHARE:

14 kommenttia

  1. On mahtavan näköinen tuoli. On sen näköinen että olis hyvä istua.
    Ihailen tuota peikonlehteä, tekee mieli itsellekin ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todentotta, peikonlehti näyttää pitkästä aikaa hyvältä!

      Poista
  2. Oi että.Tuolihan on kuin tehty sinua varten. Ottaisin oikein mielelläni samanalaisen ja värisenkin tuolin, jos sattuisi eteeni. Mikä löytö! Mutta sinähän osaat nämä hommat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Nyt osui kohdalleen, kiitos :)

      Poista
  3. Kilta-tuoli on klassikko ja meillä keittiön tuoleina <3 Tykkään! Olli Mannermaa on aikanaan ollut niin ajattomien ideoiden ja muotojen lähteillä, että ihailla sopii. Hieno löytö!

    VastaaPoista
  4. Kilta on minunkin mielestä tosi kaunis - ja onpa tosiaan täydellinen väri juuri tuohon paikkaan!
    Rouva on tosiaan siirtynyt maalaushommista nyt sisätiloihin ja vauhti on päällä :) Mitä löytöjä! Tykästyin myös sun edellisen postauksesi Duna-sohvaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin :) sohva on vielä vaiheessa mutta kukaties...

      Poista
  5. Anonyymi8/12/2016

    Miten tulee mieleen Turun Laikan konttori...
    t. Gee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vindy kun niitä kalusteita oliskin vielä tallella...

      Poista
  6. Ympäri mennään, yhteen tullaan... Välillä Kilta oli kauhistus, nyt taas cool. Kilta oli Martelan ohjelmassa 90-luvulla siellä työskennellessäni, mutta silloin sitä ei pahemmin myyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika huikeaa miten joku muotoilu puhkeaa kukkaan vasta niin paljon myöhemmin.

      Poista
  7. Kilta <3 Mulla on sellainen nytkin pyrstön alla. On sekä kotona, että Tyynelässä työtuolina. Paras mulle, kun tykkään istua risti-istunnassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan superhauska mielikuva nähdä sut risti-istunnassa ja keskittyneenä tuossa :))) Mua ei varmaan sais auki enää jos yrittäisin!

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig