Luonnon ollessa jälleen kauneimmillaan,
päivän teemaan sopii vallan mahdottoman hyvin 2 erillistä asiaa.
Ensinnnäkin tänään yli 100 blogissa julkaistu
SINÄ LOUKKASIT MINUA- KAMPANJA
josta esim.
Lady of the mess
kirjoitti asiallisesti ja koskettavasti.

Se sai miettimään meidän jokaisen sisäistä kauneutta,
toisen ihmisen kunnioitusta ja kohteliaisuutta joka tuntuu helposti häviävän
anonyymin nimimerkin taakse.
Oma ohjenuorani on:
Pystynkö elämään sen ihmisen sielun kanssa joka katsoo peilistä vastaan.
Useimmiten pystyn ja luotan ettei itsekritiikki petä niin pahasti
että en pysty enää katsomaan itseäni silmiin.
Ulkoisen kauneuden etsinnässä on taasen luvassa kaikkea kivaa ensi viikolla.
Olen saanut Tallinkilta kutsun yökylään Tallinnaan ja siinä yhteydessä
pääsen myös testaamaan Tallinnan keskustassa sijaitsevan
Vanilla Sky kauneussalongin palveluja.
Kosmetologilla olen käynyt elämäni aikana peräti 2 kertaa,
eiköhän nyt ole kolmannen vuoro :)
Kun vilkaisin Vanilla Sky:n hinnastoa,
voin hyvin ymmärtää että monet turistit haluavat hemmotella itseään
lomareissun yhteydessä kauneussalonki-piipahduksella.
Onko jollain kokemuksia täältä?
Olisi kuitenkin vaikea kuvitella että kampaajalle "piipahtaisin",
se on sen verran tarkkaa puuhaa että en anna päätäni kenenkään muun
kuin luottokampaajani käsiin, kuten taas tänään!
(terkkuja LA-tukkaan Leilalle, 20 vuotta "good hair day" :)
Mutta manikyyrit, pedikyyrit tai joku ihanan hemmotteleva vartalohoito...uuuh!
Sopii mulle!
Sitä odotellessa ja sadetta pidellessä,
olkaa kilttejä itsellenne ja toisillenne.
Sanna

Voi mitä kivaa on sullekin tiedossa <3
VastaaPoistaSans muuta, odotan jo ihan intsinä ens viikkoa!
PoistaIhastuttavia kuvia sinusta 😊 Ai nii, pitikö täs muistaa sisäistä kauneutta, no sitäkin sulta taitaa löytyä, ulkoisen lisäksi 😚
VastaaPoistaKaikki käy Tuija, kaikki käy :) Kiitos! Mites oliivipuu?
PoistaR.I.P oliivipuu :)
PoistaNooooou! Voi pahka!
PoistaNiin juuri. On hyvä omistaa oikeudenmukainen omatunto joka ohjaa oikeisiin valintoihin! Nähdään!!!
VastaaPoistaSe on kalleimpia omaisuuksia ihmisellä Bikke! Nähdään ens viikolla!
PoistaPidä hauskaa ja nauti olostasi siellä Tallinnan ilusalongissa<: Enkä edelleenkään ymmärrä niitä,jotka purkaa omaa pahaa oloaan näillä sivuilla ilkeillen,en vaan tajua /:
VastaaPoistaKiitos Pipsa-muori, hauskan pito on mulle lluonno suoma lahja :) Tosin vasta ens viikolla startataan mutta tuskin maltan odottaa...
PoistaEipä riitä ymmärrystä minullakaan pahan olon purkajiin / tuottajiin...
Teitä on kyllä niin mahtava porukka reissuun lähdössä, että väkisinkin tulee mahtava matka:)
VastaaPoistaJa kun vielä kaikilla matkalaisilla on sydän just siellä missä pitääkin - niin kuin tästäkin postauksesta huomaa <3
Ihania naisia olette kaikki - ja Sanna - mä taidan lainata sun kampaajaasi;)
Sinne vaan Lady, LA-tukassa on 2 huippuammattilaista, aikuista naista jotka molemmat osaa ammattinsa. Kerro terveisiä!
PoistaMahtava reissu...väkisinkin!
Ihan huippua lähteä reissuun tällä porukalla! Toivottavasti sullakin on samat fiilikset ;D
VastaaPoistaJa btw ihana kampaus!
Btw, kiitos! Ja niin on, huippureissu tulossa :)
PoistaHirveän tärkeä asia! Ihmisen pitäisi netissäkin kirjoittaa vain sellaista, mitä hän pystyy silmiin katsoen toiselle kasvonsa näyttäen sanomaan. Jotenkin netti on hämrästänyt hyvän käytöksen ja kohteliasiuuden rajoja.
VastaaPoistaHyvin leikattu, sinulle sopiva malli <3 Minäkään en ikinä vaihda kampaajaani.
Niinhän tuo tuntuu tehneen Leena! Siksi olenkin oikein iloinen että asia nostetaan esille josko se johtaisi vähän pidempäänkin dialogiin, ei pelkästään anonyymeistä kommenteista, vaan siitä miten huonosti niiden takana voidaan ja mikä blogin pitämisessä saa aikaan niin voimakkaita reaktioita. Ei yksistään muutama ilmainen ripsiväri aiheuta tuollaisia kommentteja...
PoistaMutta kiitos, olen todella tyytyvväinen tähän nykyiseen hiusmalliin, minulla kun haasteita tuo aina Vespa-kypärän käyttö :)