Puutarhassa on täysi pöhinä päällä. Satoa pukkaa ja kuivuri laulaa :)
Pitkin maata valitellaan liiallisista sateista mutta täällä Turun suunnilla on kesä ollut tähän asti mitä maittavin. Ei liikaa vettä, ei liikaa helteitä vaan just sillälailla sopivasti kaikkea!
Kasvihuoneessa voidaan oikein mainiosti, Pilkkikaveri toi (jostain?) valtavan vesisäiliön kasvihuoneen taakse ja asensi siitä hanan suoraan lippiksen seinään. Nyt kelpaa kun on tankillinen sopivan lämmintä sadevettä ja suoraan hanasta!
Ja söpö kun mikä!
Kelpaa siitä lirutella tomaateille :)
Meillä on tulossa tänä vuonna ennätysmäinen tomaattisato ja yksi syy siihen saattaa olla ampiaispesä jonka ollaan annettu kasvaa lippakioskin sisänurkassa.
Googlettamalla selvisi että elokuussa ollaan niiden kanssa lirissä mutta nyt on myöhäistä.
Pesää ei saa enää kotikonstein hävitettyä.
Toisaalta, ei ole kirvojakaan näkynyt, ampparit on kuulemma aika tehokkaita petoja.
Nähtäväksi jää onko hyöty vai haitta suurempi. Neuvoja otetaan vastaan...
Yksi tämän kesän riemukkaista uutuuksista kasvihuoneessa on ollut Viherlassilasta ostettu Viidakkokurkku.
Vinkeä pikkukurkku joka maistuu ihan oikealta, korjataan 3cm pitkänä ja sopii mm. säilömiseen, vokkeihin tai tuoreena naposteltavaksi.
Ihana!
Myös tavallinen kasvihuonekurkku on viihtynyt mainiosti kasvarissa.
Kurkku on niin kova juoppo että sen voi vallan mainiosti istuttaa reijättömään syvään astiaan, kunhan ei ihan kohtuuttomuuksiin mene kastelun kanssa.
Voikaa hyvin!
Sanna

Chilit on selvinneet ilman ansarijauhiaisten hyökkäyksiä (liekö ampiaisten ansiota?) ja toivotaan että jatkossakin pysyvät terveinä. Satoa ainakin pukkaa!
Basilikat on jo kertaalleen latvottu ja lasipurkit alkaa täyttymään sitä mukaa kun kuivuri laulaa.
Nam! Tätä kuluu talvella paljon!
Ja hei, saa nähdä jos saadaan vaikka oliivisato tänä vuonna?!?!
Kukinta oli komea ja nyt nämä on täynnä pikkuriikkisiä oliivivauvoja :)
Tässäpä tämä, puutarhurin kausikatsaus lippakioskista satokauden ollessa aluillaan.
Tästä on hyvä suunnata kohti kiihkeää sadonkorjuu-aikaa, kaivaa pakasterasiat ja hillopurkit hyllyiltä!
Sanna
Respektiä Pilkkikaverille,kun tuommosen sulle laittoi<:Meillä on ja viritys(made by Vappuheila),johon kuuluu 3,ihan totta 3,suurta sinistä tynnyriä,joista ensimmäisen täyttyessä alkaa vesi valua seuraavaan jne.Sadevesi johdetaan niihin syöksyputkesta ja rahaa säästyy,kun ei tarvi kasteluvedestä mennen tullen HSY:lle maksaa.Eipä hyvä..<:
VastaaPoistaUpeasti sinulla siellä kasvaa kaikki. Minäkin olen kerran (huom! kerran) onnistunut kasvattamaan chilejä. Niistä teinkin sitten oivaa chiliöljyä, joka antoi kivasti potkua liharuokiin.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa Sanna <3
Oho onpa sinulla mahtavat tomaatit. Niin ovat reheviä, kylläpä näyttää tulevan tomaatteja.
VastaaPoistaTomaatit ja tomaatin punaiset rekvisiitat <3
VastaaPoistaHyvin ja kauniisti kasvaa sulla :) Tuo vesisysteemi on yliveto!
VastaaPoistaSulla löytyy siellä vaikka ja mitä! Ihan mahtavaa aikaa tämä sadonkorjuuaika.
VastaaPoista