maanantaina, joulukuuta 21, 2015

Kuusessa ollaan!

Tämän perheen jouluhulluus kulminoitui viime viikonloppuun kun neitokaisemme kotiutui reppureissulta Kaakkois-Aasiasta.

Samassa rytinässä huuhdeltiin kasa joulutorttuja glögillä alas, 
pisteltiin tonttutanssit ja enkelten laulut uudestaan ja uudestaan 
ja kannettiin kuusikin etuajassa sisään.
Huiskis vaan ja koristeetkin oli kaivettu naftaliinista.

Meteli oli melkoinen kun mamma meni ja valitsi kuusen ihan itse,
ekaa kertaa varmaan 10 vuoteen.
Enkä huonosti valinnut, tuli se tunnustus sitten kun oli vedetty vatsat sisään ja kannettu kaveri olohuoneeseen.


Koristelun kanssa ollaan tarkkoina.
Kynttiläkruunu pitää sytyttää, 
Turun musiikkiluokkien pitää laulaa taustalla, 
suklaata ja punaviinia ei sovi unohtaa ja jokainen pallo ihaillaan kun se kuoritaan esiin.
Näin on!

Täältä löytyy muistoja isoisoäideistä


matkoilta


tuliaisia ja vuosikertapalloja


muuten vaan kauniita...


ja loppujen lopuksi koko puu on 
"koristeltu kuin joulukuusi",
meidän joulukuusi.
KAUNIS!


Vielä ei blogi hiljene joulun viettoon vaikka putte onkin jo terassilla odottamassa ja huomenna on 
"the laatikkopäivä" jolloin kääritään hihat ja kuunnellaan Anna Hanskia ja Jope Ruonansuuta sopivan touhukkaissa joululevyissä.

Koittakaahan pärjätä myös siellä puolen ruutua!
Sanna

TÄNÄ VUONNA KUUSI ON SAATU PALKKIOKSI VIHERLASSILAN KUUSITAKSINA SUHAAMISESTA YMPÄRI KAUPUNKIA.
IHAN NIINKUIN SIITÄ OLIS TARVINNUT PALKKIOTA, ON OLLUT IHANAA KUN IHMISET VILKUTTELEVAT JA HUUTELEVAT SPONTAANISTI LIIKENNEVALOISSA JA PARKISSA.
KIITOS!

SHARE:

16 kommenttia

  1. KYlläpä tulikin harvinaisen komea kuusi ;)Juuri noin monta koristetta täytyy ollakin. Noi helminauhat on kivannäköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedäks, nuo helminauhat on 20 vuotta vanhoja ja tykätään edelleenkin niistä :) Ja kiitos, komia on kuusi!

      Poista
  2. Kauniin ja tuuhean kuusen olet valinnut teille. Tykkään tuosta runsaasta koristelusta, siinä on sitä aitoa joulun tunnelmaa.
    Mukavaa jouluviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ja hyviä loppupyhiä vielä sinnekin!

      Poista
  3. Helminauhoihin minäkin iskin silmäni. Kuusi jo meilläkin salissa. Ihana tuo sinun kuusitaksisi! Vespahaaveita minullakin. Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihmettelin miten onkin välähtänyt hankkia nuo nauhat aikoinaan... Kuusitaksi kiittää, tykkää kovasti kehuista :)

      Poista
  4. Ihana kuusi ja kuusen omistaja ♡ kyllä taidan lisätä koristeitä meidän kuuseen, kun vasta muistin helminauhat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa miten nämä kommentit on saaneet minutkin katsomaan noita nauhoja ihan uudella tavalla :)

      Poista
  5. Anonyymi12/22/2015

    Wow, näyttää ihanalle!
    Valoisaa joulua teidän perheelle ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  6. Upea joulukuusi! Hyvää Joulua koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyviä joulun jatkoja myös sinne!

      Poista
  7. pipsa-muori12/22/2015

    Kaunis joulupuu ja hienosti koristeltu.Palloja sieltä sun täältä ja elämän varrelta on paljon meidänkin kuusessa.Ne on jotenkin ..maagisia kaikessa koreudessaan<: Ihanaa ja tunnelmantäyteistä joulunaikaa sinulle sekä perheellesi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Pipsa! Ja toden totta kun jokaisen pallon kohdalla tulee kerrattua tarina niin ne on aika henkilökohtaisia! Hyvää joulun jatkoa sinne!

      Poista
  8. Kaunis kuusia ja kauniita koristeita! Minäkin vaihdoin joskus aikanaan ne kimaltavat pörrönauhat kultaisiin helminauhoihin ja sillä tiellä ollaan edelleen.

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig