Syksy on tuonut tullessaan hämärtyvät illat, kynttilät ja katse siirtyy valaistukseen ja sen toimivuuteen.
Pikkutalon elämää- blogi sai alkunsa 5 vuotta sitten ajatuksesta dokumentoida meidän keittiöremontti alusta loppuun, pala palalta.
Nyt kun katson noita pokkarikameralla hämärässä otettuja kuvia,
hymyilyttää hieman.
Kuulas aamupäivä oli otollista aikaa kuvata keittiömme vähän joka kulmasta, valaistuksella ja luonnonvalossa.
Keittiöremontin punaisena lankana oli välttää "liian keittiömäistä" vaikutelmaa ja antaa mahdollisuus muuntautuvalle valaistukselle.
Kun luonnonvalo ei riitä, meillä on useimmiten päällä työpöydän tummanruskea Jieldé
valaisin ja kahvinkeittimen yläpuolella hyllyyn kiinnitetty samanhenkinen spottivalo.
Ensi kuussa saattaa olla taas jotain muuta...
Harvoin, hyvin harvoin napsautamme katon spottivalot päälle.
Itseasiassa, vastustin kovasti noita kattoon upotettuja spotteja vaikka nyt myönnänkin että tuo tiiliseinä herää eloon niiden palaessa.
Näiden lisäksi ruokapöydän ylle tarvitaan (ainakin tässä iässä) kunnon lukuvalo aamun lehteä varten ja himmennettävä suutarinvalaisin ajaa asiansa mainiosti.
Onnistuimme säilyttämään "keittiöttömän" tunnelman riittävän hyvin omaan makuumme,
se lienee pääasia. Kodinkoneet vievät tietenkin valtavasti huomiota mutta tunnelma ei ole kliininen, ei kylmä ja se on vahvasti meidän oloinen.
Vaihdoin ilolla työtason yläpuolisen säilytystilan tauluihin ja muutamaan avohyllyyn luottaen siihen että vanha, roskalavalta löytynyt koulukaappi vetää sisäänsä kaikki astiamme. Se kun oli 4 vuotta autotallissa odottamassa palvelukutsua.
Epätasainen laudoitus on linjassa vastapäisestä seinästä löytyneiden hirsien ja tiilien kanssa,
paremmin kuin ihan säännölliseksi lyöty lauta.
Hirrrrmupitkän postauksen päätteeksi vielä kuvat varsinaisesta ruoanvalmistusosasta, valojen lisääntyessä kuvissa.
Eihän se ole suuren suuri mutta toimii!
Enkä voinut vastustaa ennen- kuvia :)
Vähän on aitaa kaatunut... mutta kahvinkeitin, leivänpaahdin ja espressokeitin ovat edelleen samat. Laatu kestää!
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti 5- vuotistarinan keittiöstämme.
Nautinnollista syysviikonloppua toivotellen,
Sanna
ps. Muistathan osallistua juhla-arvontaan tuossa alempana!
Ihana keittiö
VastaaPoistaKiitos Marina!
PoistaVoi että teidän keittiö on kaunis! Ja tuo mamin maustehylly aivan ihana ja samoin tiiliseinä valaistuksineen. Muutos edelliseen on valtava. Olen samaa mieltä, että on ihanaa kun valaistusta pystyy säätämään kodissa eri tarpeisiin tunnelmoinnista tehokkaaseen työvalaistukseen. Kivaa viikkistä Sanna!
VastaaPoistaVoi että Anu, kiitos! Niin on teidänkin keittiö! Ja totta, muutos on aikamoinen...
PoistaMä sitten niin tykkään tuosta vaakaan lyödystä lautaseinästä! Ja yläkaapittomuudesta. Ja ja ja ...no, olenhän mä ihan livenäkin sanonut, että teitin köökki ON ihana. Ja passelin kokoinen. Toimiva :)
VastaaPoistaNiin mäkin Pepi :) Kiitti! Juu, oot sanonu...ja samaan hengenvetoon tais tulla jotain kommentteja Nettalta jostain pastasta... Koskas tuutte taas?
PoistaIhana epäkeittiö :). Ja muitten "ennen"-kuvathan nyt on aina ruudun tällä puolella niin hykerryttäviä. Omia ei sen sijaan tekis mieli nähdä ikinä.
VastaaPoista(Tää nyt on epäoleellista eikä sille ehkä voi tehdä mitään, mutta jälkeen Style Roomin sun sivut on auenneet jotenkin pomppimalla. Ensin latautuu ihan hirmu kauan ja sitten poukkoilee vähän miten sattuu ennenkuin asettuu kohilleen. Pikkasen ehkä harmillista, mutta maltan kyllä odottaa)
Höh, vai pomppii... Vieläkö? Ilmoittele! Ja juu, noi ennen-kuvat on aina aika karmeita mutta sillä keittiöllä on eletty tyytyväisenä 17 vuotta eikä yhtään huonompaa safkaa tullut silloinkaan!
PoistaMikä sotku? Minä mitään huomannut. ;-) Keittiö on niin hieno että vie huomioni kaikelta muulta. Minä olen miettinyt omaan keittiööni just tuota samaa liesituuletinta kun teilläkin. Suositteletko sitä?
VastaaPoistaSorry myöhäinen vastaus: Suosittelen! Hinta / laatu kohdallaan, ainoa vaan että tuohon hyllylle kerääntyy aina kaikkea peetä, mut toisaalta...sit ne kerääntyy jonnekkin muualle jos ei tuohon...
Poistaniin...ja kiitti :)
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat tuolla liialla keittiömäisyydellä ja hienosti olette onnistuneetkin! Tykkään kovasti. :)
VastaaPoistaTykkääks niin? Kiva kuulla koska se keittiöttömyys tosiaan oli aika tärkee juttu...
PoistaIhana on keittiö sulla:) Onnea ja pitkää ikää blogillesi! Tietäisitpä,miten paljon iloa ja hyvää mieltä se antaa meille lukijoillesi<3 Kiitos:))
VastaaPoistaVoi Pipsa! Tietäisitpä miten paljon iloa ja hyvää mieltä sun kommenteista on! Onnea ja pitkää ikää meille molemmille!
PoistaIhana keittiö <3 astiakaappi on upee :)
VastaaPoistaKiitos Niina, se on kyllä aika magee! Ja ajattele, roskiksesta!!!!
PoistaNiin on nättiä, kyllä tuolla kelpaa kokkailla ja epäkeittiöidä menemään!
VastaaPoistaMeillä on noita kattoon upotettuja spotteja kanssa, siinä mielessä kivoja että varsinaiset valaisimet voi olla nättejä ja tunnelmallisia mutta tarvittaessa saa kunnon valot spoteilla päälle.
Iloisia syyspäiviä sinne! <3
Ja sinne kans ilopilleri! Aika harvoin noita spotteja tulee sytytettyä mut sielläpähän ovat :)
Poista