Nyt ei puhuta New Yorkista vaan toisesta, paljon pidemmästä ja tärkeämmästä matkasta.
Tämän reissun alkusanat on oikeastaan kirjoitettu jo aikaisemmin,
pitkän sisäistämisen jälkeen.
Hetkenä jolloin ymmärrys kohtasi konkretian,
itsetutkiskelu johti tekoihin ja hyvät aikeet muutettiin actioniksi.
Taustalla kalenterisivut jotka on juuri käännetty rouvan juhlavuoteen.
50- vuotta toukokuussa, niinpä!
KRIISI? NOT!
Miksi olisi?
Matkassa reppu täynnä muistoja ja huomisesta ei voi tietää.
Kaikki hyvin juuri nyt.
Mistäkö sitten on kyse?
Yksinkertaisen, simppelin,
tavallisen ihmisen
HYVÄSTÄ OLOSTA!
En väitä ettäkö tähän asti olisin voinut huonosti mutta viime keväinen
Vespalla kaatuminen herätti ajatuksia...
Huomaan myös että iän myötä ei kroppa / pää funkkaa ihan niin kuin haluaisin.
Riittävästi kyllä, ollakseni edelleen keskimääräistä dallaajaa energisempi ja vilkkaampi.
Mutta mutta...
I WANT MORE!
Tahdon pysyä kyydissä, olla messissä mitä ikinä tapahtuukin ja ajassa hermolla.
Muutenkin kuin fraaseissa ja kirjoituksissa.
Ikuista nuoruutta en halua, vain sen että voin tässä iässä
ELÄÄ TÄYSILLÄ!
Kulunutta mutta totta :)
Ei joka päivä voi mennä sata lasissa, ei pysty eikä jaksa.
Luovuttaa ei kuitenkaan saa!
Mikä on muuttunut?
Periaatteessa ei mikään.
Ihan samalla tavalla vietämme viikonloppuja pilkkikaverin kanssa.
Talvella elämä pyörii musiikin, ruoan ja viinin ympärillä,
kesällä siihen saa lisätä puutarhan.
Ei täällä sen groovemmin maailma pyöri kuin ennenkään :)
Ei ole sallittua rankaista puolisoa omilla valinnoillaan!
Käytännössä olen lisännyt liikuntaa,
vähentänyt kaloreita, pitänyt paastopäiviä.
Työmatkat tai iltalenkki, n. 8km/päivä.
Viikonloppuaamuisin 1 ½ tunnin loikka sauvakävelylle n. 10km.
Vanha tuttuni Sats Elixia pari kertaa viikossa klo 7.00.
Syömingit 2 päivänä viikossa vain 500kcal, muuten suht normaalisti.
Juomingit, well... onko elämää ilman viiniä?
Sorry, ei tästä olla tipatonta tekemässä!
TULOKSIA?
Syyskuun ½ välistä eiliseen -10kg.
Tahti juurikin sopiva, suunta oikea ja kompassinneula ylöspäin.
Ilman sen suurempia hössötyksiä, käännytyksiä tai julistuksia.
Kellonaikoina jotka ei ole keneltäkään pois arjen pyörityksessä.
MITEN JATKOSSA?
Näillä mennään.
Ruokaa, juomaa ja liikuntaa sopivassa suhteessa, kevättä odotellen.
Ei liikoja lupauksia.
Niin... ja
VAATEKAAPPIA PÄIVITELLEN!
Siitä lisää myöhemmin...
Pysyittekö kärryillä?
Ei se mitään, en minäkään aina mutta tästä on hyvä jatkaa :)
Sanna
Onnea muutokseen joka onkin mennyt juri niin kuin pitääkin. Hiljaa hyvää tulee ja pääkoppakin pysyy perässä! Tiedän miltä susta tuntuu kun itsekin tein saman päätöksen puolitoista vuotta sitten kun katsoin peiliin ja totesin että ei vitsi, verenpainelääkkeet pois, läskit pois, nyt en enää valehtele itselleni. 16 kiloa siinä vuodessa lähti, nyt syksyllä oli rankkaa ja liikunta jäi kipujen takia vähiin. Taisi joulun jälkeen vaaka näyttä. Neljä kiloa plussaa mutta kyllä se taas tästä lähtee. Nyt on taas hyvä treenitahti päällä- tosi kotona kävelymatolla vaan kun täällä metsässä ei illalla huvita pilkkopimeässä kävellä ja tiet on liukkaat.
VastaaPoistaKiva että kirjoitat tästä, on ihana seurata muiden saavutuksia.
Ihana Camilla, kiitos! Mua jännityi aika paljon julkaista tätä mut nyt helpotti ;) tässä asiassa olen maailman huonoin sastnamies, varsinkin kun oon ollut muuten terve kuin pukki vaikka olenkin tällainen Tipu Tilava! Mutta tehty mikä tehty, tästä jatketaan. Ja tosiaan, luin ajatuksella kirjoituksiasi viime vuonna, motivaatiota kasvattaen. Tästä jatketaan siis! Pääasia että on hyvä olla eläessään eikä kummittele kuoltuaan!
PoistaIkänäköäkin tullut, tekstin korjaaminen ipadillä hankalaa heeh. Anteeksi kirjoitusvirheistä
VastaaPoistaPöh! Sisältö ratkaisee!
PoistaOnnea ihan hirmusti! Mahtava tulos :)
VastaaPoistaKiitos kitos, mukavaahan tämä on ollut ;)
PoistaHieno homma ja tsemppiä jatkoon :)
VastaaPoistaKesällä treffaa toivottavasti naiset uudessa kuosissa!
Siellä näkyy olevan jo hiuksetkin uudistuneet! Mageet! Näkyillään jo ennen kesää!
PoistaVaude, ihan mahtavaa!! Mä melkeinpä kadehdin tuota sun huikeata liikuntamäärää. Aloitin itsekin saman dieetin (5:2), mutta jostain kun tosiaan saisi sen ajan ja viitseliäisyyden liikkumiselle. Ei o näkyny, hittovie!! :D
VastaaPoistaOotko ajatellut että tod.näk vedät samat askeleet pikku-ukon perässä päivittäin?! Tsemppii 5:2 eloon, mä oon tykännyt tästä!
PoistaMahtavaa, hieno suunta. Kovasti tsemppiä.
VastaaPoistaKiitos Saga ;) suunta on oikea mutta matka pitkä...
PoistaHienoa - näinhän se taitaapi olla ,että korvien välistä kaikki lähtee:) (sairaudet yms. eri asia, niitä en tarkoita). Minusta on ihana olla tämän ikäinen eli täyttänyt tuon hui- niin kauhistuttavan 50 ja olo vain paranee ;) . Tekstiäsi oli ilo lukea - :)
VastaaPoistaTodentotta Anne, korvien välistä! Kiitos, kiva kun pidit ;)
PoistaUpeaa Sanna! Näytitkin eilen niin hehkuvalta, kuntokuuri on toiminut ihan loistavasti! Hienoa, että olet liikunnan mukaan arkeesi, se ja kevyt ruokavalio yhdessä ovat painonpudotuksen a ja o. Tsemppiä kunnonkohotusprojektiin!
VastaaPoistaVoi kiitos Teija!
Poista