torstaina, elokuuta 14, 2014

Lippakioski news :)


Kevään kylvöissä tuli tomaatintaimenia sellainen määrä että niitä tuli törkättyä 
vähän jokaiseen purkkiin jossa multa pysyi.
Hilpein sato on saatu tästä pienenpienestä saviruukusta :)

Melkoinen bonsaipuu!

Ja suhteessa ruukun ja taimen kokoon,
ihan suhteeton määrä tomaatteja!


Tässä näkyy mittasuhteet paremmin :)


Luulen että "runsaaseen" satoon on 2 syytä.
Ensinnäkin keksin tuoda kesäksi tämän Tregrenin yrttialtaan 
joka on pumpun avulla itsekasteleva.
Näin pienessä ruukussa ei muuten olisi pärjännyt tänä kesänä edes kaktukset!

Toinen tärkeä asia lienee ollut lannoitus,
Kekkilän kasteluravinnetta viikottain.
On ollut ihan super riittoisaa ja helppo käyttää kastelujen yhteydessä.

Niin tai näin, ei näistä vielä ketsuppeja keitellä mutta ihan 
älyttömän söpöltä näyttää ja hyvältä maistuu :)


Onnistuin pari viikkoa sitten poikkasemaan elinvoimaisen ja kukkivan oksan 
tomaateistani. Kokeilumielessä pistin pulloon ja vettä mukaan.
Komeat juuret on kasvattanut, saa nähdä tuleeko kukinnasta satoa...


Ja lisää tomaattiasiaa...

Satonäkymät ovat ainakin hyvät.
Olen tosiaankin lannoittanut tämän kesän normaalia ahkerammin ja oikeilla aineilla
ja tomaattisato näyttää tässä vaiheessa paremmalta kuin koskaan.





Kuumimman ajan varjostuksen hoidin hätäpäissäni Ikean "hyttysverhoilla"
hintaan 2,99€ / 2 kpl.
Ei tainnut olla ihan riittävä kun lämpötila kohosi väkisinkin yli 30 asteen.
Ensi kesäksi olen ajatellut joko vähän tukevampaa kangasta tai sitten 
sälekaihtimia. 
Vai onko rumat? Esteettisyys ennenkaikkea :)



Myös ulkona kasvaneet tomaatit ovat elinvoimaisia ja niissä on todella paljon raakileita.
Tässäkin puulaatikossa niin paljon että työnsin sen sisälle kasvihuoneeseen 
suojaan rankkasateilta. Toivottavasti ehtivät kypsymään kaikki :)



Kasvulaatikoihin törkätyt tomaatit kurkoittelevat jo nurmikolle, 
täytynee tukea ne viikonloppuna paremmin :)


Lähes 15 vuotias perintöpelargonia on 
tänä(kin) kesänä saanut hulluuskohtauksen kukinnassaan.
Vaikka tänä keväänä laiskottelin enkä vaihtanut edes multia ;(
3 kourallista Luomua puutarhalannoitetta  pintamultiin 
ja siinä!  On meillä huonomminkin kukittu...


Kaiken kaikkiaan Lippakioskissa voidaan mainiosti!
Pahimmasta kuumuudesta selvittiin hengissä ja nyt kypsytään ja kukitaan kilpaa kohti syksyä.







Myös kasvulaatikoista saadaan koko ajan satoa.
Nämäkin oman maan kesäkurpitsan kukat täytettiin ja friteerattiin jo viime viikonloppuna.
NAM!


Seuraavaksi odotellaan kieli pitkänä maisseja kypsiksi :)


-------------------------------

Nyt tämä tulva pitää keskeyttää kertoakseni että sain juuri 
pitkän ja lämpimän yllätyshalauksen ihmiseltä jota en ole koskaan ennen tavannut 
mutta jonka tunnistin tulevaksi ystäväkseni jo 1 ½ vuotta sitten
blogin välityksellä.

VOI TÄTÄ ILOA EKASTA KOHTAAMISESTA!

Jaana, sait auringon paistamaan!!!!!

Sanna

SHARE:

17 kommenttia

  1. Anonyymi8/14/2014

    Siis ihan mielettömät sun tomaattiviljelmät ja yrttiviljelmät, maissit ja kaikki! Ihana Jaana poikkesi yllättäen kylään, hauskaa että vihdoin tapaatte livenä!!!! Voi sitä "kälätyksen" määrää rouvien suusta...saatan ihan kuulla tänne asti, jos tosiaan lippakioskin hoodeilla ootte ;-) Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, melkein oikein :) Lippikseen tehtiin seuraavat treffit, nyt yllätti officen ovella :)
      Joo, ny pukkaa ketsuppia puskista oikein kunnolla, ihanaa! Saat antaa hyviä tomaattireseptejä jos sulla on!

      Poista
  2. Uskomaton sato sulla. Kyllä käypä katteeks ;) mutta sitä saa mitä tilaa. Olet jaksanut hoitaa ja rakastaa taimia ja kukkia koko kuuman kesän. Samaan aikaan ainakin meitsi on hurvitellu ympäri kyliä ja viis veisannu omista taimistaan ja nyt ne makaakin tuolla pihalla nuupahtaneina ja onnettoman pieninä. Hyi minä ;)))
    Bon Abetit teille sitte vaan, hih!,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merci! Tänä kesänä oltiin niin lähimaastossa että saatiin todellakin huollettua puutarhaa, ja kasteltua... Muuten täällä ei ois ollu mitään elossa! Namskis!
      Hypi sinä huolettomana, saa niitä tomskuja toriltakin!

      Poista
  3. Jo on siellä tomsku poikineen ja kauneutta kerrakseen. En voi lopettaa huokailua. Kyllä mullakin sitten kymmenen vuoden päästä on asiat yhtä hyvin...? Ha ;D

    VastaaPoista
  4. Voi helvata. Että pitää vissiin esn kesäks edes tomppelille hommata oma lannoite. Se peevelin raesade raiskas sen puoliraatoon kuntoon... Arvaa onko harmittanut kun se mun a i n o a satoni on kovin kovin vaatimaton :/
    *mie olen kamalan katelllinen sekä sadosta, kukista että halauksesta - vaan haittaakse se? *

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiäks, en ois uskonut että siinä on niin paljon eroa jos lannoittaa säännöllisesti tai vaan puhuu p***aa vieressä.
      Voin uskoa että tomppeli kärsi! Meillä oli kaikki vielä silloin sisällä Lippiksessä, kiitos kylmän kesäkuun eli säästyivät. Mutta nyt oon iloinen että tuuppasin tuon kärryllisen toppeleita suojaan ennen rankkasateita :)

      Sopii ollakin kade... paitsi kukista! Niissä taitaa mennä toisinpäin :)

      Poista
  5. Teillehän on tulossa ihan mahtava satokausi! Pikkutomaatti oli kaiken huippu: melkoinen satoihme. Meillä on tänä kesänä poikkeuksellisesti vain yksi tomaatti kasvamassa ja nyt harmittaa ihan vietävästi, sillä näin ihanan tomaattisäilykeohjeen, johon olisi tarvittu paaaljon kirsikkatomaatteja. Ei auta kuin ottaa ohje talteen ja laittaa ensi keväänä enemmän tompskuja kasvamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää haluun sen ohjeen!!!!!
      Onneks ens vuonnakin tulee kevät ja kesä :) Meillä meni vähän överiks tänä vuonna mutta kun oli päätetty ettei lähdetä mihinkään maailmalle lomalla niin halutti koittaa mikä kaikki kasvaa. Ja kasvoihan ne :)

      Poista
  6. Oih, kyllä meillekin on pakko se kasvihuone saada ensi kesäksi, takapihan tomaateissa kun on niitä raakileita ihan valtavasti meilläkin, mutta kovasti epävarmalta vaikuttaa niiden kypsyminen tuon syksyn lähestyessä jo uhkaavasti. Viime vuonna kyllä oli tässä vaiheessa kerätty jo vaikka kuinka paljon ihanan punaisia ulkoilmassa kasvaneita kirsikkatomaatteja ja varmaan jokunen pihvitomaattikin, mutta tänä vuonna kylmä kesäkuu näköjään hidasti kasvua aika ratkaisevasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ollaan myöhässä viime vuodesta, samasta syystä. Mutta joo, kyllä kasvihuone sitten pidentää ja pelastaa.
      Muistathan että tomaatit kypsyy vielä vaikka ne poimis vähän raakanakin? Pari kypsää mukaan kulhoon ja huoneenlämpöön pariksi päiväksi niin niistä viimeisistä saa vielä tomaattikastike-ainekset kummasti :) Mut toivotaan että syksy pysyy lämpimänä ja aurinkoisena vielä pitkään!

      Poista
  7. No niin, selvähän se olikin, miksi sun oliivipuut ja rosmariinit kukoistaa. Sähän oot oikea ihmenainen. Jään nyt kuule tältä istumalta blogisi oppiin, josko jotain jäisi otsalohkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahaa, ihmettä nähnytkään :) Mut kiva jos voin auttaa! Täällä on myllätty multaa jo yli 20 vuotta ja siinä luupäisinkin jo uskoo ja oppii :)

      Poista
  8. No nyt on kaunista! Mulla vähän hiipui keväinen into, pari yrttiä tuolla yrittää selviytyä. Imen tästä nyt itseeni inspiraatiota ensi vuodeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nääh...niin se into mullakin yleensä on hiipunut :) Ny tuntuu olevan vaan "kuu siinä asennossa" et maistuu puutarhatyöt...
      Mut mieli puhuu sujuvasti jo syksyä, niinkuin vastasinkin siihen sun terrakotta-viestiin. Sitäpaitsi, se kermanvalkoinen valurautapata on ihana! Vuoden verran käytössä ollut ja nam! Meillä on pitkään ollut yhtä isompi samanlainen, Jamie Oliverin versio, mutta petyin laatuun. Siitä lähti lohkeamaan reunojen emalit, aika vaarallista! Kroppa huutaa riistapataa!!!!

      Poista
  9. Voi miten kaunista, ihanaa ja satoisaa :)

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig