tiistaina, kesäkuuta 05, 2012

Ohi on !

Nonnih, 
ylppärijuhlat hoidettu !

Vettä tuli niin että ois snorkkeli pitänyt lisätä juhlavarustukseen
mutta Salon Telttapojat pelasti meidän partyt !

SUOSITTELEN !

Homma toimi heidän osalta kuin junan vessa, reippaat nuoret miehet tuli perjantaiaamuna 
ja pystytti teltat ammattitaidolla.

Koristeluun meni koko päivä ja koska teltta vaikutti niin tiiviiltä,
uskalsimme kattaa pöydätkin valmiiksi jo perjantaina.

Keksittiin ripustaa kattoon kaikki lyhdyt mitä talosta löytyi,
lämmikkeeksi ja tunnelmanluojiksi.
Toimi mainiosti :)


Istuintyynyt ja fleecepeitot jokaiselle vieraalle löytyi lähipiirin varastoista,
hamstereita ollaan kaikki !

Astiastoista ei ollut huolta, ne todettiin riittäviksi jo viime vuonna 
kun oli edelliset ylppärit.

Ylioppilas oli kaunis, ruoka oli nam, juomaa riittävästi 
ja kemut kesti pitkälle yli puolen yön.

Nyt tuntuu siltä että kesä voi alkaa, suuri rutistus on ohi ja päästään taas keskittymään 
arkirutiineihin ja puutarhahommiin.

Hurrrrrraaaaaa !


Hyvää arkea teille kaikille !

Sanna
SHARE:

9 kommenttia

  1. Kyllä hätä näemmä keinot keksii!
    Hienot juhlapuitteet olette saaneet loihdittua sateesta huolimatta :)
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voit uskoa että hätä oli ekaks suuri ;( Mutta sit päätettiin ettei lannistuta !

      Poista
  2. Kiva on juhlapaikka! Sateen ropina teltankattoon lisää vain ihanaa tunnelmaa:)

    VastaaPoista
  3. Ooh, näyttääpäs hienolta! Pitääkin laittaa vinkit korvan taa. Tosin tuo esikoinen on vasta 6-vee, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty:D

    VastaaPoista
  4. Hienot juhlat!
    Ei ihme, että vieraat viihtyi...:)

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Oi jospa oisin saanut olla muuuuukaaaana... nöf ;D

    VastaaPoista
  6. varmaan tunnelmalliset bileet teltassa :)

    VastaaPoista
  7. Jep naiset, nyt vähän haikeena selaan kuvia täällä mutta hauskaa oli !

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig