maanantaina, tammikuuta 30, 2017

Valtiovierailu ja Turkua turistin silmin

No mitäs sen kummempaa kun kevättä odotellen :)

Aamut valkenee joka päivä aikaisemmin, auringonnousut ovat olleet viime aikoina henkeäsalpaavia,
viime viikonloppu katseltiin Turkua turistin silmin ja kestittiin "valtiovieraita" lahden toiselta puolelta. Sipaistiin siinä samalla 70- vuotispolkat Pilkkikaverin siskolle.

Tänään alkoi harmaa arki tai noh, mun tapauksessani se ei ole harmaata vaan aina värikästä ja erilaista joka päivä.Tuppaa pahus olemaan vaan niin hektistä aina tähän aikaan vuodesta ettei päivät riitä kaikkeen. Harmittaa vietävästi kun jouduin tänään viime tipassa peruuttamaan iltapäiväkaffet rakkaiden ystävättärien kanssa. Anteeksipyyntö vielä tätäkin kautta koko "Tukisukka-jaostolle".

Ajattelin kuitenkin näin työpäivän päätteeksi heittää moikat ja kehaista että oli ihan superfiksua että jätettiin tuonne alakertaan vierashuone parisänkyineen kun muutettiin viime keväänä tänne talon yläkertaan, entiseen nuorten valtakuntaan. 
Hei, siitähän on huomenna tasan vuosi! Aika kuluu nopsasti!
No, joka tapauksessa, vieraille ja isäntäväelle on kiva kun saavat aamulla valmistautua kaikessa rauhassa pyörimättä toistensa jaloissa eikä tarvitse yöllä kuunnella toistemme kuorsaamisia.



Tässäpä  alakerta nykyään. Siirrettiin kaikki lasten kirjat ja muistot tuonne, 
nuorisolla kun on tapana kokoontua saunomaan ja viettämään sunnuntai-iltaa meille. Saatan vielä joskus mennä lukemaan niille iltasadun :)


Ja toden totta, lauantaina oltiin kiertämässä Forum Marinumia 4 ½ tuntia!
Ihan parasta kun voi ajan kanssa tutustua paikkoihin joista luuli jo nähneensä aika paljon.
Mulla on huikea määrä muistoja tästä maisemasta. Rakastan tuota joen poskea ja Suomen Joutsenta ja kirkkaana talvipäivänä täältä Boren komentosillalta on aika hulppeaa katsella kotikaupunkiaan.
Myös Ravintola Daphnen uusi keittiö tuli viimein testattua.
VOI VELJET! ETTÄ OLI HYVÄÄ :)



Sunnuntaina päättyi Turun taidemuseossa näyttely jonka olisin suonut jatkuvan ikuisesti. Onneksi ehdimme pari viikkoa sitten katsastamaan Helen Schjerfbeckin kaikessa rauhassa.
Viime viikkoina siellä oli kuulemma melkoinen rysis ja kävijätavoitteet paukkui komeasti yli.
Museon uusi kahvila Café Victor oli myös iloinen yllätys. Kaunista ja herkullista!





Sauhuilin Pilkkikaverille kun istuttiin Cafe Victorissa että haluan ehdottomasti siivota kalenteriini 2 päivää vapaata  ja teen pidemmän koosteen kaikista! Turun museokaupoista ja kahviloista = Lojun pari päivää vuorotellen ruoka- ja kakkupöytien äärellä, siemailen kuplivaa ja selailen taidekirjoja. Uhraudun teitä Turussa vierailevia ihania ihmisiä varten jos lupaatte että ette koskaan erehdy matkimaan meitä "tulisisin-menisisin-olisisin"- väännöksillänne :)

Ja nyt pehkuihin, huomenna alkaa aikainen projekti johon liittyy Tikkurilan maalia ja rokokoo-tuolia.
Vähän jännittää...

Kauniita unia,
Sanna
SHARE:

8 kommenttia

  1. Voi miten kaunista teidän alakerran makkarissa on, voisin vaikka tulla yökylään tonne.
    Ihanaa viikkoa Sanna <3

    VastaaPoista
  2. Mä muuten joskus kesällä TULEN 😄 Tuon humppakuution tullessani ja sit istutaan lippakioskissa pitkään ja parannetaan maailma taas kohilleen 🙈🍷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan! Ja aina valmiina oikaisemaan maailmanmenoa 😀

      Poista
  3. Ihanan hyväntuulinen kirjoitus :)
    Tuollainen "uhrautuminen" menee niin hyvään tarkoitukseen! Niitä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Celia, lupaan "uhrautua" :)

      Poista
  4. Olipas vauhtia tässä postauksessa. Mukavia tapahtumia sinulla on ollut ja toivotaan, että helmikuu tuo mukanaan edelleen kaikkea hauskaa. - Hyvää viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa vauhtia viime viikonlopussakin :) Ja seuraavaa kohti mennään!

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig