torstaina, joulukuuta 07, 2017

Jouluinen Iso-Puolala on IHANA!

Tällä kertaa oli vaikeaa odottaa oikeaa päivää että pääsin kertomaan ja näyttämään teille mitä löysimme viime lauantaina Turun keskustasta!
Mutta nyt! 

Nyt pääsen julkaisemaan kuvat ihanasta Iso-Puolalasta jonne on auennut joulun ajaksi ihmeellinen, jouluinen, tunnelmallinen, vanhanaikainen ja KAUNIS kokonaisuus kahviloineen ja joulupuoteineen.
Mä olin niin myyty kun kävimme!

Iso-Puolala on siis Turun vanhimpia puurakennuksia, nähnyt jouluja jo 1700- luvulla ja nyt tuon tunnelman saa jälleen aistia Rakennusperinteen ystävät Ry:n ansiosta.

Haluan istuskella täällä koko joulukuun, hengitellä hyvää ilmaa ja mummolafiiliksiä kaffehuuruissani tassilta ryystäen, sokeripala suupielessä. Haluan hypistellä kaikki vanhat astiat ja liinat, koristella meidänkin kotimme kranssein ja himmelein, levittää oljet lattialle... 

Samalla käynnillä kaivoin esiin lapsuuden muistot, joulut joissa isovanhemmat olivat vielä mukana ja sen kihelmöivän tunteen kun kuusi oli koristeltu ja enää oli yksi yö aattoon.
Tänä vuonna joulumieli löytyi täältä!

Ajo-ohjeet ja aukiolot löydät täältä ja täältä, mä en malta lätistä tämän enempää koska haluan näyttää teille KUVIA! Ja ei, en aio pyytää anteeks kuvien määrää!

Tämä täytyy kyllä itse kokea. Tervetuloa Turkuun!
( Menen taas huomenna :)

Sanna




















SHARE:

6 kommenttia

  1. Anonyymi12/07/2017

    Niin niin ihania kuvia. Mulla on aivan samanlainen olo. Löysin Puolalasta lapsuuteni joulun...siksi se vaan tuntuu niin omalta. Ehkäpä vielä ryystellään yhdessä ne kaffet. Sinne kun menee, on vaikea lähteä pois...haluaa vain ihailla ja samalla muistella...

    VastaaPoista
  2. Voi miten upean tunnelmallista. Hieno himmeli ja niin kauniita kransseja. Mummola kyllä tuli itsellenikin mieleen.

    VastaaPoista
  3. Pitääkin mennä katsomaan, hyvä kun muistutit :) Ihanat kuvat ja tuo Huonekuusi on niin suloinen.

    VastaaPoista
  4. Oi, miten ihastuttava miljöö!

    VastaaPoista
  5. Iso-Puolala on käsittämätön miljöö keskellä Turkua, Turun palosta selvinneenä <3
    Jokaisen pitäisi käydä siellä.
    Kranssiaitan Mari Heinisen kädentaitoa ihailtavissa ja ostettavissa omaankin kotiin tai lahjaksi!

    VastaaPoista
  6. pipsa-muori12/10/2017

    Tunnelma välittyy noista kuvista ihanasti,olisin katsellut samanlaisia vielä pitkän pätkän<3 Kiitos:)

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig