lauantaina, marraskuuta 04, 2017

Varaudutaanko mustaan jouluun?

Nyt kyllä vapaa viikonloppu osui just oikeaan saumaan. Viikko on ollut tapahtumarikas ja sen kruunasi eilisillan kukkasidontailta jossa opeteltiin Broncon Niinan johdolla kukkakimppujen tekoa ja sen jälkeen nautittiin M Kitchen & Cafen upea illallinen viineineen.
Nyt on aikaa taas rentoutua, takkatuli ja viinilasillinen tuntuu hyvältä idealta.

Pari viikkoa sitten oli pakko juoksuttaa kaikki talvehtijat Pikkutalon suojiin ja sen jälkeen kasvihuone odotti siivousta ja talvisomistuksia ylleen, meillä kun istuskellaan tuolla "lippakioskissa" ympäri vuoden.

Niinpä kaivelin mun syksyn sisustusuutuudet ja ostokset kaapista ja kuvailin vähän, ihan rentoutuakseni.

Broncon Niina antoi mulle ison kimpun hyasintteja jotka ei olisi säilyneet viikonlopun yli ja kaveriksi eukalyptuksia sun muuta vihreää. Tein niistä jouluntuoksuisen mutta "himmeän" kimpun jotka toki otin sisälle turvaan ja tuoksumaan illalla. Toiseen kimppuun käytin puutarhahortensioista karsitut oksat hyasinttien kaveriksi.


Seuraavaksi kaivoin esiin kaksi näistä ihanista mustista emalikattiloista joita olen ostanut tänä syksynä jo kolme (!) Aveliasta. No joo joo, mä keksin näille jatkuvasti lisää käyttöpaikkoja! Tässäkin tämä täyttää glögikattilan virkaa, toiseen keräsin vimpat omput ja kolmannessa on puurohiutaleet :)
Musta on uusi musta, myös keittiöpyyhkeissä.

Ystävälle vielä tätäkin kautta kiitos: Viime jouluna lahjaksi saatu ihana lampaantalja on täydellinen "persikanlämmittäjä" viileänä talvipäivänä. Hankittu kuulemma Adalmiinan helmestä.


Broncoon oli tullut ihania korvallisia kynttilänjalkoja, dips, yks tuli mulle!

Marudesignilta ostetut jouluvalot sujahti sujuvasti viinipulloon.
Nämä on kivat! Ja ensin piti tietenkin tyhjentää chablis-pullon jämät.
Viini inspiroi kuvaamaan...vai miten se nyt meni?


No onks vähän musta joulu? Ainakin himmeä :)



Saattaapi olla että meillä on tänä vuonna vähän mustempaa täällä lippiksessä. Mausteena vihreää sammaleista ja havuista, punaista ehkä ripaus joukossa.

Tai sitten tämä lähtee taas lapasesta, nämä nyt oli vaan tällaisia ensi puraisuja...

Nyt mä oon ainakin rentoutunut ja toivottavasti siellä puolen on myös kiva ilta.
Taidan pistää joulumusiikkia soimaan :)

Olkaa kiltisti,
Sanna

Marmoritarjotin, tuoksukynttilät lasipurkissa ja huuruinen maljakko Ideatalo.
Rautainen käpy, iso kynttilänjalka ja vihreät sydämet Kukkakauppa Bronco.
Mustat kattilat Sisustusliike Avelia.
Lampaantalja Adalmiinan Helmi.
Pullovalot Marudesign.



SHARE:

12 kommenttia

  1. Kauniit kuvat. Meillä on ollut runsas lumipeite, mutta nyt taitaa olla plusasteita, eli hyvästi lumi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Jos musta joulu näyttää näin hyvältä, niin silloin joulu vois useammin olla musta :D
    Ihanaa viikonloppua Sanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä kai kaikki silti toivoo sitä lunta :)

      Poista
  3. Ihania kuvia :) Mukavan kuuloinen vkl.n aloitus! Kivaa vkl.n jatkoa <3

    VastaaPoista
  4. On vain niin kaunista ja tunnelma on se kaikkein tärkein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja tunnelma on oikeastaan mielentila...

      Poista
  5. Vaikka olisikin mustaa maassa tai somisteissa, näillä sun tunnelmilla tulee kaunis, tunnelmallinen ja rauhallinen joulu. Tykkään! 💚

    VastaaPoista
  6. No mutta on ihana toi musta kattila <3 Ei ihme, että niitä tarvitaan kolme!
    Vänkä oli myös tuo idea heittää valoja viinipulloon - ja saada syy tyhjentää yksi tai kaksi...
    Tykkään teidän tunnelmasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu, aina on hyvä syy...kolme kattilaa ja viiniä...

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig