tiistaina, elokuuta 09, 2016

Syksyn projekteja olohuoneessa

Viilenevien kelien myötä alkaa katse hakeutua sisätiloihin.
Keittiö ei kaipaa sen enempää säätämistä mutta tuo olohuone tuntuu tällä hetkellä todelliselta murheenkryyniltä.

Anteeksi Annarina ja Jutta, teille olen jo keväällä avautunut samasta asiasta mutta en ole vieläkään saanut ruinaamista kummempaa aikaiseksi :(

Jotain kuitenkin...

Tässä yksi mieluisimmista tulevista projekteista joka on jo kotiutunut olohuoneen nurkkaan ihan tällaisenaankin. Jos tämä olisi leijonankeltainen, en varmaan tekis päälliselle mitään!
Tuolissa on hitokseen hyvä istua ja sen perusteella poiminkin tämän kotiin kulman takaa ekotorilta. Ehdotonta plussaa oli hinta ja se ettei tämä ole mikään arvotuoli jonka perään pitää itkeä jos menee homma poskelleen,

Mietintämyssyssä on keväästä asti ollut päällikangas ja puuosien väritys, kangasvaihtoehdot löytyvät kaikki ruotsalaisen Svensk Tennin mallistosta. Eli aika räväkkää settiä tulossa. Oman kuosinsa saavat sekä tuoli että rahi.
Onko se ruutua, onko mielikuvituksellisia kuoseja vaiko pieniä elefantteja?
Tällä hetkellä elefantit johtaa kisaa, mustalla pohjalla.

Let´s see... nyt saa sanoa mielipiteensä!


Kesän ajan on jo maisteltu noita pieniä elefantteja sinisinä ja pinkkeinä sekä Josef Frankin kirjavia kuoseja sohvatyynyissä.
Tykkään ihan kympillä! 

Monestiko olen jo sanonut että olohuoneen sohva lähtee? Lähtee se! 
Silmä on kiinnittynyt kahteen aika ihanaan kotimaiseen vaihtoehtoon, valinta vaan on vaikeaa. 

Vaihtoehtoina ovat Hakolan Cosy valkoisena tai ihana Interfacen Duna valkoisena tai leijonankeltaisena.

Hakola Cosy
(kuva Hakolan sivuilta)


Interface Duna
(kuva Vepsäläisen syyskuvastosta, menin ihan sekaisin kun näin tämän!)


Molempiin saa runkoa myöden irrotettavat, vesipestävät päälliset, muunlaiset vaihtoehdot kun eivät tule kysymykseenkään ja molemmat on todettu koeistunnassa / -makuussa kelpo sohviksi.

Sohvapäätöksen jälkeen on sitten helpompi lähteä kangasostoksille tuon nojatuolin / -tuolien kanssa,
pitänee kaavoittaa ensin menekki.

Nämä kuosit ovat tällä hetkellä suosikkejani jotka olen kaivellut Pinterestistä. Meidän sininen olohuoneen tuoli huutaa päästä keltaiseksi ja rokokoo- tuoli,  KYLLÄ,  se kaipaa ylleen elefantteja. 
Näillä mennään JOS sohva tulee valkoisena.
Ja siinä tapauksessa myös seinät vaihtaa radikaalisti väriä!



Lattialle hingun Mattoliike Seprin ihanaa itämaista mattoa jonka näin Annarina Yöntilän asuntomessuille loihtimassa sisustuksessa, tähän malliin.
(Linkistä Fridan ottamiin messukuviin, en lainaa ilman lupaa)


Tässä kombossa ois pöhinät kohdallaan ja väriä elämässä! 

Tulipa sekalainen postaus! Asiat pyörii päässä, vielä ei ole aikaa keskittyä kunnolla mutta eiköhän ne siitä selkene... tämä taisi olla pelkkää tajunnanvirtaa tällä kertaa, sorry! 
Auttaa kuitenkin päätöksenteossa jossa ainoa varma asia on se etten halua matchi matchi- kaikki sopii täydellisesti toisiinsa olohuonetta. Särmää on oltava saman verran kuin asukeissakin!

Voikaa hyvin ja syökää paljon kotimaisia kasviksia!
Tämä lähtee sille vanhalle ja väsyneelle, lähtökäskyn saaneelle sohvalle halaamaan kaukosäädintä :)
Sanna




SHARE:

9 kommenttia

  1. Ompas ihana tuo sinapinkeltainen sohva!
    Mielenkiinnolla odotan mihin päädyt:)

    VastaaPoista
  2. No nythän siellä lähtee ihan lapasesta 😄
    Hienoo!!! Mä tuun sit katsoon montaks evelanttia teitin olkkariin mahtuu 😉
    👍🏻👍🏻👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu vaan! Synkataan kalenterit jossain vaiheessa :) Täällä on jo muutama, ans kattoo ny montaks tulee lisää kun lapaset on täysin kadonneet!

      Poista
    2. Näin teemmä 😊

      Poista
  3. Sinapin värinen sohva iski täälläkin ja kankaita selatessa löysin oman suosikkini Textil Brazil 315 Lin.
    Sisustaminen, tuunaus ja varsinkin suunnittelu on ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu on ilmaista, tuunaus halpaa ja sisustaminen saattaa tulla kalliiksi :)

      Poista
  4. Mulla on tuo sama ruskea samettipäällystäinen tuoli. Siinä on ihanaa istua!! Tekisi mieli uudelleen verhoilla se mutten ole vielä keksinyt että missä ja miten.

    VastaaPoista
  5. Mulla on tuo sama ruskea samettipäällystäinen tuoli. Siinä on ihanaa istua!! Tekisi mieli uudelleen verhoilla se mutten ole vielä keksinyt että missä ja miten.

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig