tiistaina, joulukuuta 01, 2015

Varttihullu ja kuusitaxi

Mitä saadaan kun yhdistetään varttihullu ja kuusitaksi?

Saadaan hyvät naurut, iloa joulukuun alkuun, luovuus kunniaan ja valoa kaamokseen!
Mää tarjoon kierroksen!
---------------
Jos koskaan niin tänään jännitti kävelä Viherlassilan ovesta sisään. Lauantaina sai Viherlassilan viisastenkerho päähänsä idean tuunata "oikein kunnolla" mun rakas ratsuni, valkoinen Vespa.
Ajattelin alunperin että ilahdutan markkinaväkeä karauttamalla paikalle Petteri punakuonolla, jouluvalot pyrstössä. Mutta ei, se ei riittänyt...
Niinpä Petteri jäi tuunattavaksi ja tänään sen sitten hain.

VOI PYHÄ JYSÄYS!


Ennenkuin näytän lisää haluan esitellä teille henkilön johon olen tutustunut tämän vuoden aikana tehdessäni yhteistyötä Viherlassilan kanssa.


Leena Raitanen on työskennellyt Viherlassilassa puutarhurina ja somistajana jo lähes 6 vuotta.
Puutarhurin opintojen lisäksi Leenan työkalupakista löytyy myös maalarin paperit ja 
viimeisimpänä floristin tutkinto jonka hän kertoo aloittaneensa jo 90-luvulla ja suorittaneensa loppuun tänä vuonna. 

Leena on sanojensa mukaan elävä esimerkki siitä miten unelma-ammatin ja työpaikan 
voi löytää yli 40- vuotiaana.

Täällä Viherlassilassa hän saa käyttää kaikkia oppimiaan taitoja ja yli viiden yhteisen vuoden jälkeen Mika ja Silja Lassila ovat antaneet Leenalle melkoisen vapaat kädet toteuttaa ideoita kauniista somistuksista, istutuksista ja esillepanoista. Leena kiittelikin kauniisti omistajapariskuntaa saamastaan kannustuksesta ja luottamuksesta.

Kun kysyin mistä ideat sitten syntyvät, ne lähtevät liikkeelle useimmiten jostain vanhasta, ehkäpä täysin eri tarkoituksessa palvelleesta esineestä ja rakentuvat kokonaisuudeksi. Mukaan mahtuu paljon kierrätettyä, uuden elämän ansainnutta somistetta jotka yhdistyy Viherlassilan laajaan puutarhavalikoimaan. Leenan talonpoikainen ja rosoinen maku ja kädenjälki miellyttää silmää.

Joulun jälkeen puutarhurin kalenterissa on pikkuisen seesteisempi kausi ja sillä aikaa kun me muut nukumme talviunta, Leena rentoutuu koristemaalaamalla vanhoja huonekaluja. Ootraukseen ja marmorointiin erikoistunut Leena auttelee myös mielellään kavereita maalaushommissa tai pistää hihat heilumaan omassa kodissa. Remontti rentouttaa!
---------------
Kiitos Leena kun annoit hetken ajastasi ja luvan esitellä sinut.
Olet energinen esimerkki sille että elämä ei todellakaan lopu 40- vuotispäivään!

JA KIITOS IHANASTA VESPA-TUUNAUKSESTA!


Hyppäsin ratsuni selkään Viherlassilassa, otettiin vähän kuvia 
JA KAIKKI HYMYILIVÄT!
Pipahdin kaupungilla ja jätin tämän joulupörriäisen parkkiin keskustaan.
JA KAIKKI HYMYILIVÄT!
Liikennevaloissa nousi viereisistä autoista peukkuja, tervehdyksiä sateli,
JA KAIKKI HYMYILIVÄT!
Kävin kaupassa kotimatkalla, lauma koululaisia käveli ohi,
JA KAIKKI HYMYILIVÄT!

Tehtävä suoritettu!
TURKULAISET HYMYILEVÄT!

Jos näet minut ja Viherlassilan "Kuusitaksin" pörhältämässä pitkin Turkua, nappaa kuva ja jaa se Instassa hastagilla:
#kuusitaxi 






Viherlassilan Kuusitaxista kerron lisää lähempänä joulua,
tässä kuitenkin vähän esimakua :)))))



Olkaa kiltisti, joulu on jo kulman takana!
Sanna

*HULLUNPAPEREIHIN ON SYYPÄÄ BLOGIYHTEISTYÖ VIHERLASSILAN KANSSA*

SHARE:

35 kommenttia

  1. Täälläkin hymyilyttää! 😂

    VastaaPoista
  2. ihan huippua.JESS !!!!!!

    VastaaPoista
  3. Hehee hauska postaus! :) Viherlassila on kohentunut niin edukseen! Peukku sille ja sulle! :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Jonkun on näytettävä tietä... :)

      Poista
  5. Luin postauksen ja HYMYILIN :D Suorastaan hytkyin naurusta, niin ihana postaus ja mikä positiivisuus!!! Turvallisia kilometrejä ja tunnelmallista joulun odotusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on myös sitä sydämellä tehtyä...

      Poista
  6. Miksei meillä o omaa viherlassilaa :D
    Mä heti tilaisin kuusikuljetuksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdenkö tuomaan? Voisin ehtiä jouluksi...

      Poista
  7. Wau, mikä menopeli. Ei ihme, että hymy hersyy - täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Se on koko hassutuksen tarkoituskin!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Niin muakin Jutta, joka kerta kun starttaan :)

      Poista
  9. Tulipas komee peli!! :) :)

    VastaaPoista
  10. Jo Instassa olleet kuvat hymyilyttivät :-)

    VastaaPoista
  11. Ihana! Ei ihme, että oikein livenä nähneet hymyilivät, täälläkin nimittäin hymyilytti :)

    VastaaPoista
  12. Vielä jos tulee pizza samalla taksilla, tilaan heti yhen kuusen :)

    Oot kyllä oikee kaikkien luovien hullujen äiti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotipizza mahtuu takaboxiin, testattu on ja usein!

      Poista
  13. Anonyymi12/02/2015

    Hyvä Leena!

    VastaaPoista
  14. Hymyilyttää :D ihana Sanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymy on paras kiitos sille että pistää itsensä alttiiksi!

      Poista
  15. Aivan ihana, asennetta on ainakin mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toivottavasti positiivista kaikilla tän rännän keskellä!

      Poista
  16. pipsa-muori12/03/2015

    Oot kyllä ihan paras,yhdyn edelliseen,että asenteessa löytyy,vaikka olihan se jo ennestään tiedossa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pipsa, asenne ratkaisee!

      Poista
  17. Anonyymi12/14/2015

    Juhannuksena sit kukkamekko ja lierihattu liehuen kuljettelet saunavihtoja...ihanaa!!! tälle jatkoa täytyy saada...tällaista hulluutta tarvitaankin tähän märkään pimeyteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos juu, täällä suunnitellaan jo kesäistutuksia :)

      Poista
  18. Voi kiitos Pipsa, asenne ratkaisee...

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig