torstaina, joulukuuta 17, 2015

Punavalkoinen joulu

Palataanpas edellisten postausten harmaista tunnelmista takaisin arkeen.
Muututaan harmaavarpusesta punatulkuksi :)

Keittiössämme on siis tänä(kin) vuonna puna-valkoinen joulu, 
maustettuna kukkien tuomalla vihreällä.

Puna-valkoinen ruutu siellä täällä, raitoja mausteena, tonttu jossain istumassa, kukkia joka paikassa.
Nyt on jo menossa joulun 2. kattaus kukkien osalta.

Ensimmäiset hyasintit ovat jo kukkineet loppuun, uudet hankitaan sitten vielä jouluksi tuoksumaan.
Meillä ei onneksi kukaan ole herkkä joulun voimakkaille tuoksuille.

Hei, olettekos herkemmät ajatelleet / koittaneet että voisiko Lampe Berger auttaa siihen?
Samoin kuin kuusiallergiaan?

Tuo yksittäinen HYASINTTI on kukkinut ja tuoksunut kauniisti jo kolme viikkoa 
hyasinttilasissa. Tuntuu viihtyvän hyvin.

ARDISIA on kiitollinen joulunajan kasvi. 
Silloin tällöin vettä ja pysyy kauniina pitkään.
Saman henkinen ja yhtä helppohoitoinen tuntuu olevan myös toinen minulle 
vähän uudempi tuttavuus, SKIMMIA.
Tämä vaaleanvihreä versio on tavattoman kaunis.
Ja hei, sekä skimmia että ardisia ovat monivuotisia ja kukkivat kauniisti keväällä jos et päästä kuivumaan ja vaihdat mullat kevään korvilla.

Tänä vuonna täällä tuoksuvat myös herkän kauniit, nyt niin muodikkaat KIELOT
joita istuttelin lasitölkkiin ja vanhaan Arabiaan.

Tässäpä vähän erilaisia joulukukkia tällä kertaa :)

...ja pakko näyttää teille...
MULLA ON UUSI KASTELUKANNU!

Pilkkikaveri toi Tukholmasta tuliaisen.

LOVE IT!


Sujautin ardisian joulun ajaksi vanhaan perunavakkaan mutta ajattelin istuttaa sen kunnon multaan heti joulun jälkeen.


Skimmian vihreys on valloittavan heleä. 
Istutin sen samantien kunnolla multaan kun löytyi sopiva ruukku.


Yksittäinen hyasintti on viihtynyt todella hyvin hyasinttilasissa.


Ihanat kielot saivat uuden sammalpesän keittiötölkissä.


Puutarhurin toivetuliainen!


Katsokaa nyt tätä vihreän sävyä!


Eiks valkosipulitkin ole jouluisia?



Herkkä kielo ja vanha Arabian soppaskooli sopii mun silmään.


Malttakaa...enää viikko jouluun...
Sanna

ps. Kiitos kaikille edellsten postausten ihanista kommenteista!
Luin ja vastasin jokaikiseen eilen illalla :)

SHARE:

14 kommenttia

  1. Kielot on vaan niin <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on vaan niin superihania, talvella ja kevällä. Meillä ne on kuulunut jouluun jo usean vuoden ajan <3

      Poista
  2. Ihania kuvia.
    Skimmiassa on juuri oikea vihreän sävy ♡

    VastaaPoista
  3. Hienoa joulutunnelmaa. Taidamme pitää samoista asioista!

    VastaaPoista
  4. Hurmaavat kielot kauniissa soppakulhossa!
    Punaiset ardisian marjat hehkuvat kauniin punaisina.
    Leppoisaa joulun odotusta täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinkuin myös sinne Mantelilaaksoon :)

      Poista
  5. pipsa-muori12/17/2015

    Ihan tuli kaihoisa olo kielokuvasta,kesä talven keskelle..ja vihreyttä sitten vielä skimmiasta<3 Ottaisin kyllä mielelläni minäkin noin kivan tuliaisen,pidäkin hyvänä sitä pilkkikaveria:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisso, hyvänä pidetään :) Kuule, ei siinä kauan mene kun ollaan taas kielot nipussa :) Pari päivää vielä ja sitten kevätä kohti!

      Poista
  6. Kaunista. Tiesitkö että Pariisissa annetaan Vapun aikaan kielokimppu rakastetulle,asia jota sielä ei sovi unohtaa. Olin joitakin vuosia sitten sielä ja ihmettelin kielojen runsautta kukkakauppojen edessä. No, selvisihän se sitten kotimaassa. Kauniita ovat. Mukavaa Joulun odotusta sinne Turkkuseen. T Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö?! En ollut kuullutkaan mutta aivan ihana tapa :) Kiitos, sinne myös! Sanna

      Poista
  7. Anonyymi12/18/2015

    Suvussa on ennenkin tykätty kieloista :) Mamman hääkimppu silloin 30-luvulla oli aika näyttävä kielokimppu :) T:Mc2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan :) Ja tuoksuivat niin että mamma meinas pyörtyä!

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig