keskiviikkona, marraskuuta 11, 2015

Lampe Berger ilmanpuhdistaja




Nyt kävi tälle rouvalle Hanna Sumarit!

Vuoden verran olen kävellyt ympäri ja ohi tämä kuuluisan tuoksujen ja bakteerien poistajan. 
Olen toki ajatellut monesti että joo, täällä tuoksuvien patojen majatalossa tuollainen voisi olla tarpeen. Mutta että tuleeko poltettua, käytettyä tarpeeksi, kun ei se mikään halpa lelu ole.

Loviisan aitan joulun avajaisissa Lampe Bergerin edustaja sanoi etten ilman voi elää mutta vielä jarruttelin...
Suoraan sanottuna, mun mielestä tämä oli ihan "blogihöttöä" koska oli niin useassa blogissa kuvattuna viime syksynä.

Kunnes kävi niin että pelmahdin paikalle tuttuun taloon jossa oli viemärit päästäneet pahat hajut sisälle, vieraat tulossa ja Lampe Berger pöydällä.
Se sytytettiin pikaisesti ja sain itse olla todistamassa miten viemärinhaju hävisi muutamassa minuutissa. 
SE TODELLA HÄVISI!
Nou kakka!
(Auta armias, meillä tuoksuu hernekeittopäivinä samalle :)

Ihan aikuisten oikeasti, vanha puutalo alkaa sadepäivinä väkisinkin haista pikkuisen kellarille ja toisekseen, en ole varmaan maininnut ett meidän vaatehuone on kellarissa, vesiboilerin kanssa samassa tilassa jossa on pelkkä betonilattia.
(älkää kysykö enempää...)
Sen eksoottisen bukéen haluan pois! 

Niin lähti Lampe Berger meille, kristallisen kauniina, appelsiinille ja kanelille tuoksuvana ja sisustukseen sopivana.
Eikö olekin kaunis?! 
(kannetaan sitten kellariin tasaisin välein, tämän paikka on olohuoneessa!)


Katsokaas, sen on tarvinnut tehdä tulemistaan jo ajatuksen tasolla koska pöydälle oli valmiiksi kertynyt äidin perintönä kristallimaljakko, kaunis puristelasinen pyöreä malja Viherlassilasta ja nuo kolme ihanaa kristallilasia joista yksi on äidiltä säästynyt ja muut pikkusiskon samanlaisia arvokkaita löytöjä kirppikseltä. Täällä on menossa kristallibuumi!
Siihen sopi kun nenä päähän!


Näin se toimii ekalla kerralla:
 Neutraali liemi sisään, pieni loraus tuoksua joukkoon,
 jos haluat vaikkapa juuri sitä appelsiinintuoksua ilmaan.

Anna imeytyä sydänlankaan 20 minuuttia  ja sytytä.
Seuraavilla kerroilla vaan korkki pois ja palamaan.



Alkuun pelästyin aika korkeaa liekkiä mutta se rauhottui hetkessä ja paloi kauniisti käsketyt
2 minuuttia jonka jälkeen puhalsin liekin sammuksiin ja sujautin sekottajakorkin paikalleen.


20 minuutin jälkeen pitää muistaa sulkea sydän umpikorkilla, muuten neste haihtuu ja pullo on seuraavana päivänä tyhjä.
(käytän munakelloa hälyttämässä, homelo kun olen)


Eipä tainnut tietää ranskalainen Maurice Berger miten laajalti leviää hänen 1800-luvun lopulla kehittämänsä bakteerien poistaja. 

Onks tämä tuttu juttu jo teille? Mitkä ovat kokemukset? Mä olen nauttinut näinä kostean sateisina päivinä kun olen napsauttanut puhdistajan päälle ruoan valmistuksen jälkeen ja keskikerros on raikastunut hetkessä. 
Muu porukka taas on nauttinut kun rouva ei ole rykinyt ikkunoita auki jatkuvasti :)
...himotuulettaja...

Kellarikokeilut aloitetaan tuotapikaa...

AI NIIN, SITTEN TÄRKEÄ ASIA TÄHÄN LOPPUUN!

HALUTAAN OSTAA:
Jos jollain teistä pyörii kaapissa noita samoja kristallilaseja jotka on näissä kuvissa,
olkaa kilttejä ja tarjotkaa niitä mulle ostettavaksi.

Mulla on 1 kpl jäljellä ja sisko-kulta lainas nuo kolme kirpparilta löytämäänsä mutta haluaisin niin kovasti niitä muutaman lisää.
Tuovat muistoja...

Viestiä voit laittaa pikkutalonsanna(at)gmail.com jos sulla lojuu näitä kaapissa ja olet valmis luopumaan.

Heippa!
Sanna






SHARE:

13 kommenttia

  1. Mä ostin kyseisen tuotteen viime vuonna itselleni joululahjaksi.
    Onnistuneesti olen hävittänyt vahingossa auki jääneen vaipparoskiksen hajut koko kämpästä sekä palaneiden popcornien hajut parissa minuutissa. On kyllä niin huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja pikkasen repeilin tota teijän hernekeittopäivää :)

      Poista
    2. Se oli ihan pikkuisella kirjoitettu lisäys :) mut joo, on toi huippu peli!

      Poista
  2. pipsa-muori11/12/2015

    Totta,tuoksuhan on kodissa se,joka ovella ekana tervehtii,kun oven avaa. Huomasin justiin toissa päivänä,kun tein kaalipataa.Ruoka oli herkkua(kuten kaaliruuat yleensäkin),mutta se tuoksu kyllä istuu huoneissa kuin entisen" Junttilan tuvan seinässä" ikään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäs arvasit Pipsa, meillä oli viime viikolla kaalipataa! Siitä tuo otsikko... Ja se ruoka "tuoksuu mennen tullen" ;)

      Poista
  3. On se vaan kätsy. Käytin joka kerta viime vuonna kun meillä oli talon myyntiesittelyt enkä halunnut että talo haisee meille vaan neutraalille kun mahdollinen ostaja astuu sisään. Se on myös tosi kätsy silakanpaiston jälkeen kun tuntuu että ihan kaikki haisee silakalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedäks Camilla, mä ajattelin ihan samaa tästä! Jos oisin myymässä niin päällä olis...oisko ihan passeli jokaisella kiinteistövälittäjällä asuntonäytöissä?

      Poista
  4. Juu on kokemusta Bergeristä, kun sattumoisin on ollu talon pikkuveski aukirevittynä viime vuoden syyslomasta asti :). On meinaan Bergeriä polteltu, mutta pikkasen on alkanut se "fresh laundry"-tuoksu jo ällöttääkin, vaikka periaatteessa mieto onkin. Ei sitä ihminen määräänsä enempää sitä puhdasta pyykkiäkään kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestää se! Aivan ihanan tuoksuinen just tuo puhdas pyykki kun haistelin kaupassa! Mut sitten on aina neutral...?

      Poista
  5. Näitä ihastelin eri blogeissa viime vuonna ja mietin samaa, onko todella niin tehokas epätoivottujen hajujen poistaja. ;) Näköjään on. :) Täytyypä selvittää, minkä hintaisia ovat. :)
    P.S Himotuulettaja minäkin! ;) D

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä varmaan oltu ainoita! Suomalainen on kriittinen kuluttaja :) Vilkaisin eilen Loviisan aitassa että 39€ paikkeilla oli se aloituspakkaus jossa on neutraali ja hajustettu liemi mukana. Tuo kristallipullo oli kalliimpi mutta niiiiiin kaunis! Ajattelin investoida sen peruspullon meidän kellarikerrokseen, kodinhoitohuoneen pöydälle se on just passeli! Siellä kun tulee aamulla rykäistyä ikkunat selälleen ja sit tulee taas sitä sanomista sähkölaskuista ja kylmyydestä...

      Poista
  6. Loistava vehje, mä käytän varsinkin silloin kun on kalaa tullut paistettua, varsinkin silakkaa.
    Ja taas tuoksuu puhdas pyykki.....onneks ei niin tiivisti tartte kuin näköjään Annukan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa juu Pepi, sullakin oli toi!!! En oo muuten kuullu kenenkään sanovan tai kirjoittavan että iski kirveensä kiveen ja rahansa kaivoon tuon ostaessaan!

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig