tiistaina, heinäkuuta 07, 2015

Mistä alkaisin...?

Oi voi, loman eka viikko alkamassa, ainakin 300 kuvaa jo kamerassa, 
huikea määrä kukintaa ja lapiohommia samaan saumaan.

Mä luulen että ensimmäisenä on viisainta piipahtaa Viherlassilassa.
Loman alkajaisiksi otin laatuaikaa itselleni ja tutustuin kaikessa rauhassa ja 
kameran kanssa kauniiseen puutarhamyymälään, vähän toiselta kantilta.

Arvostan sitä miten myytäviä kasveja kunnioitetaan, niistä pidetään huolta läpi sesongin ja 
samalla kunnioitetaan myös asiakasta joka saa
mukaansa laadukkaan ja hyväkuntoisen taimen.

Yksi asia minulta on kuitenkin jäänyt huomaamatta lähes kokonaan.
Ympäri laajaa myymälää on toinen toistaan kauniimpia ja inspiroivampia asetelmia ja koristeita 
ja henkilökunta on selvästikin ottanut sydämen asiaksi pitää ne kunnossa.

Jos asutte Turun suunnilla, suosittelen piipahtamaan paikan päällä 
ja pitämään silmät ja mielen avoinna.









Myös perheen pienimpiä on ajateltu!
Ihan oikea kanala, piipahtakaa katsomaan!




Ja miten kaikki kasvaakaan...








Myös kasvien istutus- ja hoito-ohjeet sekä opaskyltit
ovat kunnossa ja selkeästi esillä.






Viljelykausi on tuskin puolessa välissä ja
kiinnostukseni puutarhanhoitoa kohtaan syvenee koko ajan.
Suuri kiitos siitä kuuluu Viherlassilalle jonka kanssa 
aloitin keväällä blogiyhteistyön.

Innostuksenne on tarttuvaa,
kiitos!
Sanna











SHARE:

22 kommenttia

  1. Onpa todella upea paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tiedäks niin on! Ihanaa kun kaikesta on pidetty niin hyvää huolta!

      Poista
  2. Voi mikä upea paikka, täytyykin joskus muistaa piipahtaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, mullekin tuli ihan yllätyksenä nämä kaikki yksityiskohdat vaikka olen ollut asiakkaana jo vuosia!

      Poista
  3. Todella kauniilta näyttää, pitää kesäreissulla pistäytyä!

    VastaaPoista
  4. Voi kääk, miten ihana paikka ! Vaikka asunkin pitkän pitkän ajomatkan päässä tuolta, niin vähänkös mieli tekisi tulla käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kääk! Jos joskus pyörit täällä lounaassa, piipahda!

      Poista
  5. Kaunista! Mitenkähän kotiinkuljetus onnistuisi junalla.... ;) Turun reissu on jo kalenterissa ja tämä on yksi kohde johon haluaisin ehtiä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä junaan nyt voi viedä vaikka tuollaisen hirven :)))

      Poista
  6. Anonyymi7/08/2015

    Paikka on koukuttava. Asetelmia ja 'tiloja' voisi ihastella kyllästymättä, eikä asiaa (eikä kukkaroa) helpota se, että asun näköetäisyydellä :)

    Elva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Nyt pistit pahan! Jos tällainen houkutus näkyis ikkunasta joka päivä...

      Poista
    2. Anonyymi7/08/2015

      Älä muuta sano. Mä olen hillinnyt aika hyvin tuota addiktiota. Yritän mennä ohi toinen silmä kiinni ja joskus onnistuu, joskus ei. Mies toimii hyvänä käsijarruna :)

      Elva

      Poista
  7. Aikas ihana paikka ❤️

    VastaaPoista
  8. Kivoja kuvia. Viherlassila on kyllä ihanan inspiroiva paikka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, oli kiva kuvata näitä :)

      Poista
  9. Kävin viime viikolla kukka- ja heinäostoksilla! Niin kivaa kun löytää harvinaisempiakin yksilöitä ja laatukasveja. Ostaminen on helppoa (vähän turhankin helppoa ;) nimim. pari heinää haen vielä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta...ja asiantuntijoilta apua tarvittaessa!

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig