sunnuntaina, huhtikuuta 26, 2015

Pienoispuutarha parvekkeella

Instassa näkyikin jo makupaloja äidin ja tyttären
"projekti parvekkeesta"
ja tässäpä tuloksia laajemmin.

Hankimme Viherlassilasta Kekkilän jalallisen viherlaatikon 
joka oli juurikin oikean mittainen neitokaisen parvekkeen päätyyn.
Bongasin Kekkilän valikoimista myös luonnonmukaisen kasvatusalustan 
joka on mitoitettu sopimaan viherlaatikkoon.

Mukaan vielä ostoskärryllinen yrttejä ja taimia ja hihat heilumaan :)

Meillä meni koko hommaan n. 3 tuntia, ostosreissuineen.
Ei paha rasti jos ajatellaan että nyt neitokainen saa rutkasti viihtyisiä lisäneliöitä ja bonuksena
nauttia itse kasvattamistaan yrteistä ja salaateista koko kesän!


Tässä karu lähtötilanne, talven raiskaama parveke 
jonka neitomme oli kylläkin jo pessyt lattiasta kattoon. 


Kekkilän laatikon kokoamiseen ei tarvittu kun 
ruuviväännin, vasara ja mittanauha.


Viherlaatikon väriksi valikoitui musta koska aiemmin aamulla muistin omistavani 
mustaa spraymaalia ja muutaman tarpeettoman korin.


Viherlassilasta valikoitui mukaan mm.
erilaisia minttuja
sitruunatimjami
oregano
kotimainen chili
kirsikkatomaatti
paprika
lehtikaali
stevia
ruusun-, ja ompun tuoksuinen pelargonia
oliivipuu
laventelipuu
ruohosipuli
sitruunamelissa...

Huikea määrä tuoksuja ja makuja :)


Spreijasin kotona valmiiksi myös merkkaustikut koska oletuksena oli ettei 
pikku puutarhurini tunnista ihan kaikkia.
Ja hyvähän se on merkata myös ne pelargoniat joita EI SAA SYÖDÄ!



Tomaatit ja chilit saavat jatkossa tukea Viherlaatikon mukana tulevasta ristikkokehikosta.


Tällainen siis tuli neitokaisen parvekkeesta,
tänne palataan vielä ensi viikolla somistamaan vappubileet :)




Yrttitarha tuo luonnon lähemmäs sisätiloja kun ikkuna on riittävän matalalla ja
viherlaatikko on riittävän korkealla :)



Mitäs pidätte? 
Meidän mielestä tästä tuli tavattoman viihtyisä ja 
oli superkivaa pitkästä aikaa somistaa parveke viihtyisäksi.
Iltahämärissä kun sytyttää muutaman kynttilän ja vähän pöyhii tuoksuvia yrttejä,
ei täältä pois halua lähteäkään :)



Energiaa vappuviikkoon ihanat, kesä on jo kulman takana!
Sanna

*blogiyhteistyössä Viherlassila*
SHARE:

20 kommenttia

  1. Näyttää erinomaisen hyvältä! Haluaisitko ehkä tulla jatkamaan meillekin...? ;) Tuo viherlaatikko on kiva ja parvekkeellekin juuri sopivan kokoinen. Voin vain kuvitella kaikki ihanat tuoksut, joita noiden istutusten äärellä voi nuuhkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihan sairaan helppo homma koota ja istuttaa! Tuuppasin kokoamisen jälkeen sisuksiin sellaisen pitkänmallisen viljelysäkin ja puukolla auki, se oli siinä, 10 minsaa! WOW, tykkään ideasta!

      Poista
  2. Voi että on mielenkiintoisen näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Leena! Noi on varmaan vielä ihanampia kun kevät etenee...

      Poista
  3. Tuo näyttää kyllä hyvältä. Kunpa saisi omastakin parvekkeesta noin nätin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pienillä jutuilla se onnistui loppujen lopuksi, onneks...äippällä kun on oman plantaasin hommat vielä vähän kesken...

      Poista
  4. Kiva laatikkosysteemi, tommittonen olis kiva vaikka Lillan kuistillakin. Olis rehut lähellä :)
    (Ihan niinkuin siellä mikään olis kaukana mistään!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois ojentaa vaan käden kun tekee Mojitoja :)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää - tyylikäs kokonaisuus!
    Kyllä kelpaa tuolta käydä napsimassa yrttejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaa...onneks jälkikasvu tykkää käyttää yrttejä, ja niitä Mojitoja...

      Poista
  6. Oi miten nätti! Melkeinhän tässä kaipailee parveketta, vaikka samaan tarkoitukseen on iso piha tuossa! ;D

    VastaaPoista
  7. Oikeimpa näyttää kodikkaalta ja kutsuvalta...Hauskaa vappuviikkua sinne :)

    VastaaPoista
  8. Tyylikkäältä näyttää tuo yrttitarhasi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä kehu tuli itseltään tyylitaiturilta :) Ihana juttu KotiPuutarha-lehdessä! Vappuja sinne!

      Poista
  9. Pipsa-muori4/27/2015

    Tässä taas nähtiin,kuinka kiva lisätila on parveke,kun sen tilan osaa luovalla tavalla ottaa käyttöön(: Kivat sulle Sanna ja tytär((:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat Pipsa-muorille ja vappuja :) Ja jos vaikka tämä äidin innostus lähtis tyttäressä kasvamaan...

      Poista
  10. Viesti tyttärelle: Pidä kii, älä vaihda. Tosta ei mutsi parane! (ps. äitienpäivä on kohta) ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIH NIH NIH NIIIIN ELLU! SIINÄS KUULIT! Niinhän sen menee puolin ja toisin: Markkaakaan en maksais ja miljoonallakaan en myis :)
      Pienet sille Johanna!

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig