keskiviikkona, helmikuuta 11, 2015

Kevään ensimmäinen valssi

Piipahdimme viime viikolla Sisustuksen Koodissa Pepin kanssa ja 
ostin viimein Bakerin kauniin pellavatyynyn.
Juu, ja arvatkaa kenen piti päästä samaan kuvaa Kouvolan Tomin kanssa :)

Bakerin kankaista tehdyt tyynyt on kihnanneet mieltä siitä asti kun näin 
Viimeinen pisara taisi olla Talo Pihkalan perjantaiolkkari :)

Joko tuli perusteltua? 
Jos harkitsin tyynyn ostamista MILTEI VUODEN,
mulla on oikeus saada se esille viikon sisällä, YES?

Viikonloppuna oli siis kevään ensimmäisen valssin aika.
Tanssittelin huonekaluja tovin ja asettuivathan ne, kauniisti uusille paikoilleen.
Eihän sitä voi muuten uusia tyynyjä paiskoa paikalleen :)
Onneksi kätköistä löytyi sopivia sävyjä kaveriksi ja Gantin pellavatyynyt
oli Stillin talvialesta ns. harkittu rikos.

Iso arkku sai rukkaset ja asumusero astui välittömästi voimaan. 
Tilalle muutti siro vaalea kaunotar sivummalta.
Kevätaurinkoa ei voi vastustaa, niin se vaan on!
Eikä keltaisia tulppaaneja, näitä tulee nyt ovista ja ikkunoista.
Tämänkertaisista saan kiittää ihania naapureita :)
Just eikä melkein oikeaa väriä tähän kevääseen!

Noh, mitäs sanotte?
Riittäähän tuo yksi kukallinen? Ettei toista tummapohjaista kaveriksi? 
Tai jos sittenkin...?

Ihanaa kun värit kirkastuu, kotona ja pääkopassa!
Sanna














Pepille terkkuja ja
Tomille kiitos kun suomensit mun epäselvän tyynykuvaukseni
flamingoista ja peikonlehdistä :)



SHARE:

14 kommenttia

  1. Jos vaan onnistuis, niin saisit tähän peevelinmoisen hymiön :D

    Mutta onpa se kaunis! Kauniimpi kuin siellä kaupassa! Ja sopii hyvin nuo sun valssaamisen tulokset keskenään, oikein hyvin.
    Niiiiin keväistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä just...kevättä! Ihan sama tuleeks takatalvi, etutalvi vai välikausi, kevät tulee viimeistään juhannuksena :) ...tosin viime juhannuksena tuli rakeita...mut nekin kuuluu kevääseen... Mä ainakin ahmin aurinkoa!!!!

      Poista
  2. Raikas tuulahus ylsi tänne kammariin saakka, kaunista. Tyyny rimmaa niin hyvin tarjottimen kanssakin, sinisen suloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä Lovviisa, mää tarjoon! Katos, huomasit tarjottimen! Se on jutellut tuosta tyynystä kaverikseen jo pitkään :)

      Poista
  3. Ihanan keväinen tunnelma! Todella kaunista. :)

    VastaaPoista
  4. OOOOH miten ihanat kevätvärit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuo ikuinen rakkaus siniseen kun puskee aina vaan läpi...

      Poista
  5. Ihanan raikas kevätstailaus! Voi vitsi miten upea tuo sininen nojatuoli on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiitos! stailaamisesta en niinkään puhuis mutta täälläpä elellään ;)

      Poista
  6. Anonyymi2/13/2015

    Sinistä, mun lempparii! Valkoista, mun lempparii! Vanhoja, puisia, huonekaluja, mun lemppareita!
    /Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Päivi, niin minunkin! Vähän valtavirtaa vastaan mutta omanoloisesti mennään ;)

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig