maanantaina, elokuuta 18, 2014

Keittiön puutasojen hionta

VIHDOINKIN!
Jotain muuta kuin puutarhapostaus!
(luin ajatuksenne)

Keittiöremontistamme on kulunut 4 vuotta,
hui miten aika rientää!

Aikanaan yksi varmimmista valinnoista oli aidot puutasot,
pirun paksut ja pähkinäpuuta.

Olen huoltanut tasoja kerran vuodessa Osmo colorin TopOil öljyllä ja se on riittänyt tähän asti. 
Loman alussa kun esittelin uuden Jielde-lamppumme,
kuvissa pisti silmiin naarmuinen ja laikukäs työtaso.

Tuumasta toimeen ja hiomakone käteen!
Käytin epäkeskokoneessani ensin 180 vahvuista ja viimeistelin 240 vahvuisella hiomapaperilla.
Niillä lähti vanhan vahan lisäksi kivuttomasti suurimmat naarmut ja kolot.
Uuden TopOilin levitin 3 kertaan, levitysten väleissä 12 tuntia kuivuen.

TopOili tekee puusta täysin mattapintaisen ja vaikka se näyttää todella kauniilta,
valehtelisin jos väittäisin että olen 100% tyytyväinen siihen.

Tässä tummassa pinnassa ja ikkunan ääressä joutuu tekemään jonkin verran töitä että saa esim. 
roiskuneet öljytahrat näkymättömiin.
Ne eivät tietenkään imeydy puuhun, siltä TopOil suojaa täydellisesti. 
Mutta mutta... tuppaavat jäämään kiiltäviksi läiskiksi muuten täysmattaan pintaan 
jollei ota fairya kehiin.
Pitänee tutkia vastaavien öljyjen vaihtoehdot seuraavaa kertaa varten.
EHDOTUKSIA?

Hiontatulokseen olen toki erittäin tyytyväinen!
Samoin siihen että uskalsimme valita aidot puutasot laminaatin sijaan.
Todennäköisesti me kaksi sohloa olisimme saaneet laminaattitasot samaan kuntoon tässä ajassa 
ja sitten ei olisikaan ollut mitään tehtävissä. 
Nyt selvitään öljyllä ja hionnalla, pieni vaiva ja taas näyttää hyvältä!

MITÄS PIDÄTTE?
Sanna





Tässä muutama "ennen" kuva joissa naarmut näkyvät todella häiritsevän selvästi.




SHARE:

8 kommenttia

  1. Anonyymi8/18/2014

    Tämä alkava syksy ja viilentynyt ilma saa ihmiset taas kiinnostumaan sisähommista :)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :) Nyt on pakko myöntää ettei tuolla puutarhassa oikein ole tekemistä...ei ainakaan kastelemista :)))

      Poista
  2. Anonyymi8/18/2014

    Aivan upealta näyttää!

    VastaaPoista
  3. Vautsi, onpas upea lopputulos!
    Meillä on samanlaiset pähkinätasot ja alkavat olla aika kuluneet, eli jotain pitäisi tehdä. Kiitos tarkoista ohjeista, ehkä meilläkin saadaan sama homma aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut huikeaa jos voin olla avuksi! Tsemppiä hommaan, lopputulos palkitsee varmasti!

      Poista
  4. Kyllä on kauniit tasot! Aitoa puuta. mahtavaa.

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig